Paperikiista ravistelee neuvotteluasetelmia



Paperiteollisuuden työselkkauksessa riitapukarit kiistelevät muustakin kuin metsäteollisuuden kilpailukyvyn parantamisesta työehtoja leikkaamalla.

Helsingin yliopiston poliittisen historian professorin Pauli Kettusen mukaan kiistan kärjistyminen johtuu siitä, että 30 vuoden aikana ammattiyhdistysliikkeen neuvotteluasetelma on muuttunut.

- Työnantajien vaatimus on ollut, että samalla alalla ja samoissa tuotantolaitoksissa työskentelevät duunarit kuuluvat yhteen ammattiliittoon ja saman työehtosopimuksen piiriin. Nyt työnantaja haluaa purkaa tämän asetelman, jolla ennen saavutettiin ennustettavuutta ja vakautta alalle.

Vielä 1980-luvulla työntekijäjärjestöt määrittelivät työmarkkinaneuvotteluissa käsiteltävät asiat.

- Aikanaan ammattiyhdistysliike pyrki nostamaan yhä useampia työelämän kysymyksiä työnantajan määräysvallasta työehtosopimusjärjestelmän piiriin. Nykyään työmarkkinaneuvotteluita käydään enemmän työnantajan ehdoilla.

- Ay-liike koettaa puolustusasemista osoittaa, että vahva sopimusjärjestelmä ja turvalliset työsuhteet edistävät yritysten taloudellista menestystä. Näin se esittää vain erilaisia vastauksia samoihin kysymyksiin kuin työnantajat, Kettunen sanoo.

Rakennemuutos työmarkkinasuhteissa Ulkopuolisen työvoiman käyttö paperitehtailla merkitsisi sitä, että samalla tehtaalla olisi töissä työntekijöitä, joilla ei olisi sama työnantaja. Työntekijöitä edustava Paperiliitto taistelee tätä kehitystä vastaan.

Kettusen mielestä vakiintunut työmarkkinakäytäntö on ollut murroksessa jo jonkin aikaa. Paperiliitto taistelee vanhan mallin puolesta, kun taas työnantajajärjestö Metsäteollisuus haluaisi kehittää jotakin uutta mallia.

- Nykyään yritysten intressit muotoutuvat globaalin talouden ehdoilla. Yritysorganisaatiot ja tuotantorakenteet ovat verkostomaisia. Tämä ei oikein sovi nykyiseen sopimusjärjestelmään, jossa on kaksi selkeää neuvotteluosapuolta.

Paperitehtaat rakennettiin maaseudulle tehdasyhdyskunniksi, joilla oli oma paikallinen kulttuurinsa ja toimintatapansa. Aikanaan tehdastyöläisten lapsilla oli omat koulut ja urheiluseurojakin perustettiin tehtaiden ympärille. Kaikesta tästä on jotain edelleen jäljellä.

- Tällaisen kulttuurin kannalta globalisaatio on ongelmallinen, koska se aiheuttaa työpaikkojen liikkumista. Työntekijäpuolen lohkeaminen eri sopimusten piiriin aiheuttaisi työntekijöiden keskuudessa varmasti epävarmuutta.

- Paperiteollisuudessa työntekijöillä on hyvin kiinteä suhde paikallisyhteisöön ja tehtaaseen. Yritysfuusiot ovat osaltaan heikentäneet turvallisuuden tunnetta, kun tehtaan omistaja on saattanut vaihtua jo useaan kertaan, Kettunen arvioi.

Työntekijät ovat jo osallistuneet talkoisiin Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n historiaa kirjoittava Suomen ja Skandinavian historian dosentti Tapio Bergholm katsoo, että työnantaja käyttää paperiteollisuuden kiistassa työsulkua hyökkäysaseena. Aikaisemmin työsulkua on käytetty vain puolustuskeinona osalakkoja vastaan.

- Tässä tapauksessa työnantaja on melko varhaisessa vaiheessa lähtenyt ajamaan omia tavoitteinaan työsululla, mikä on hyvin poikkeuksellista.

Bergholmin mielestä Paperiliittoa saattaa närästää se, että 1990-luvulla työntekijät jo kertaalleen ryhtyivät talkoisiin työpaikkojensa puolesta. Silloin palkkavaatimukset olivat maltillisia ja yritysten annettiin rauhassa tehdä isoja voittoja ilman vaatimusta työehtojen parantamisesta.

- Jos yritykset käyttävät maksuvalmiuttaan johdon optioihin ja pahimmassa tapauksessa työsulun kassaksi, aiheuttaa se varmasti katkeruutta työntekijöissä.

- Aikanaan Emu-puskurit hyväksyttiin siksi, että niillä työntekijät ja työnantajat pyrkivät yhdessä löytämään keinoja lisätä metsäteollisuuden kilpailukykyä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    5. 5

      Noropotilaatkin jonottavat terveyskeskuksessa – kipeän työntekijän oma ilmoitus säästänyt aikaa ja rahaa

    6. 6

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Fennovoima kiistää tiedon rakentamisluvan viivästymisestä

    10. 10

      ISTV LIVE KELLO 13: Eduskunta äänestää Bernerin luottamuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    8. 8

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää