Valikko

Raaka-aineet nostivat kursseja Japanissa

Osakekurssit kiipesivät Japanissa jo kuudetta päivää peräjälkeen, lähinnä raaka-aineiden kallistumisen ansiosta. Teknoyhtiöt olivat tällä kertaa sivuosissa. Puolijohdelaitteita valmistava Tokyo Electron sentään nousi prosentin verran. USA:n talouden näkymät lupaavat hyvää myös monelle vientiyritykselle.
Tokion pörssin Nikkei- ja Topix-indeksit kohosivat jo kuudetta perättäistä päivää. Nousuputki on pisin sitten maaliskuun 7. päivänä loppuneen kahdeksan päivän ylämäen.

Nikkei päätyi 0,6 prosentin nousuun 11 478,76 pisteeseen ja laveampi Topix kipusi 0,7 prosenttia.

Metallien, kaivostuotteiden ja raakaöljyn hinnat ovat kallistuneet varsinkin USA:n ja Kiinan jättimarkkinoilla. Japanilaiset analyytikot ovat sitä mieltä, ettei tämä kehitys katkea ihan kohta. Raaka-aineiden hinnat ja samalla raaka-aineyhtiöiden kurssit pysyvät korkealla, Bloomberg kirjoittaa.

Japanin suurin öljynetsijä Inpex nousi 3,2 prosenttia 619 000 jeniin. Maan toiseksi suurin teräksen tuottaja JFE kohosi 3,3 prosenttia 2 800 jeniin. Raaka-aineyhtiöiden menestystä täydensi Nipponin kolmanneksi suurin kuparinsulattaja Sumitomo Metal Mining Co. 2,8 prosentin nousullaan.

Raakaöljyn heinäkuun toimitusten hinta kohosi Tokiossa lähes kaksi prosenttia 56,58 dollariin tynnyriltä.

Teknoissa tällä kertaa hiljaiseloa

Vaisuina pysyneiden teknologiayhtiöiden joukossa poikkeuksen teki puolijohdelaitteiden valmistaja Tokyo Electron, joka kohosi prosentin verran 6 000 jeniin.

Tokyo Electronia ja sirubisneksiä yleensäkin nostanee tulevina aikoina alan järjestön SEMI:n (Semiconductor Equipment & Materials International) tänään julkistama Pohjois-Amerikan sirutyökalujen myynti- ja laskutusindeksi.

SEMI:n indeksi kohosi toukokuussa suhdelukuun 0,85, kun se huhtikuussa oli 0,81. Luku merkitsee sitä, että siruyhtiöiden myynnin jokaista sataa dollaria kohti sirulaitteiden valmistajat saavat 85 dollarin verran laitetilauksia.

Alle 1,00 suhdeluku osoittaa, että sirulaitteiden markkina supistuu. Kuitenkin toukokuun lukema on kaikkein lähimpänä ykköstä tänä vuonna.

- Olemme lähellä pohjalukemia tai jo ohittaneet ne. Näemme toukokuun kehityksessä positiivisia merkkejä, SEMI:n johtaja Dan Tracy sanoi Bloombergin mukaan.




Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    8. 8

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää