Valikko

RIM valitsi itaran linjan optioissa

Kanadalainen kämmykkäyhtiö RIM jätti huippujohtajansa kokonaan optioitta helmikuun 26. päättyneen tilikauden aikana. Noin 3 500 työntekijän henkilöstölleen yhtiö jakoi vaivaiset 315 000 osakeoptiota. Määrä on pienempi kuin se, mitä RIM:n jokainen johtaja kuittasi vuotta aiemmin.
RIM:n (Research in Motion) viisi korkeinta johtajaa joutuivat tyytymään pelkkään peruspalkkaan ilman bonuksia tai osakeoptioita. Johtajien mieliä kohensi toki se, että heidän palkkojaan korotettiin 30 prosenttia tilikauden aikana.

RIM:n toimitusjohtaja Michael Lazaridis ja hallituksen puheenjohtaja, niin ikään toimitusjohtajan tehtäviä hoitava Jim Balsillie tienasivat päättyneellä tilikaudella 388 139 USA:n dollaria.

Vuotta aiemmin kaksikon palkka oli 293 600 dollaria, minkä lisäksi kumpikin kuittasi 400 000 osakeoptiota. Pikkurahan puutteesta miesten ei tarvitse kärsiä, sillä helmikuun lopussa molempien RIM-optiosalkun arvoksi laskettiin 91 miljoonaa dollaria.

Lazaridis ja Balsillie omistavat yhdessä noin kuusi prosenttia RIM:n osakkeista. Suurin omistaja on Fidelity Management & Research Co. noin 14 prosentin osuudella.

RIM:n tulevaisuus voi synkentyä

RIM:lla on vyön alla muutama räjähtävän kasvun vuosi. Tilikaudella 2005 Blackberry -palveluiden tilaajamäärä kasvoi 135 prosenttia ja ylsi 2,5 miljoonaan tilaajaan.

Samaan aikaan myynti kasvoi 127 prosenttia 1,4 miljardiin dollariin. Tulos kolminkertaistui 213,4 miljoonaan dollariin.

Heinäkuun yhtiökokoukselle esitettävä rajoitettu optio-ohjelma voi olla ensi merkki siitä, että RIM varautuu laihempiin aikoihin, kanadalainen Globe and Mail kirjoittaa.

Monet tietoliikenteen ohjelmistopalveluja kehittävät yhtiöt kuten Microsoft Corp., Good Technology Inc., Visto Inc. ja Seven Networks Inc. ovat valmiita tallaamaan RIM:n tontille. Kilpailijoita nousee myös laitevalmistajien kuten Motorolan ja Samsung Electronicsin tummasta joukosta.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    9. 9

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    10. 10

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää