Valikko

PHS ja Bob Helsinki järjestivät Cannesissa pronssijuhlat



Suomalaistoimistot ottivat kaksi pronssia Cannes Lions -mainoskilpailun ulkomainonnan sarjassa. Tulos on parempi kuin kertaakaan 2000-luvulla. Yhden leijona Suomi sai viimeksi kolme vuotta sitten, silloin mediasarjassa. Kahden leijonan vuosi sijoittuu tilastonikkareiden mukaan vuoden 1997 tienoille.

- Tämä tekee hyvää koko alalle: kahta leijonaa ei voi sanoa vahingoksi. Varmasti se lisää uskoa siihen, että Suomesta voi tehdä enemmänkin voittajatöitä, arvioi tuomariston suomalaisjäsen, mainostoimisto Skandaalin osakas Sari Mikkonen-Mannila.

- Taso oli tänä vuonna todella kova. Leijonaa oli todella vaikea saada.

Suomalaisten toteutus puri tuomaristoon Pronssileijonalla palkittiin PHS:n ja Bob Helsingin työt. PHS:n Amnesty Internationalille tekemä työ kampanjoi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa teippaamalla raitiovaunupysäkkeihin varoitustarroja ja kertomalla, että joka päivä yksi kolmesta naisesta törmää kulmaan tai tolppaan.

Bobin syöpäyhdistykselle tekemässä julisteessa tupakasta muodostettu suu nauraa keltaisilla hampailla.

- Tupakkakampanjan hieno toteutus hurmasi tuomariston. Amnesty-kampanjassa tuomaristo arvosti sitä, että vaikea asia oli esitetty konkreettisesti ja epäsuorasti, kertoo Mikkonen-Mannila.

- Kultatöissä oli selvä vau-efekti. Ideat olivat suurempia ja toteutus viimeistellympi.

Pääpalkinnot Chileen, USA:han ja Brasiliaan Ulkomainonnan pääpalkinnon tuomaristo ojensi chileläisen Ogilvy & Mather Santiagon leluyhtiö Silfalle tekemällä mainokselle. Seinään kiinnitetty juliste sai rakennuksen näyttämään siltä, että siitä puuttui legopala.

Sama tuomaristo arvosteli myös lehtimainokset. Pääpalkinnon sai ranskalaisen TB WAParis Boulogne-Billancourtin levy-yhtiö EMI:lle rakentama piratismia vastustava tähtikampanja: mainoksissa esimerkiksi Joe Cockerin kieli on katkaistu.

- Kampanjassa teki vaikutuksen hieno kuvallinen toteutus. Pidimme myös siitä, että kampanja lähestyi aihetta faniuden eikä saarnaamisen kautta, perusteli päätuomari John Hunt.

Ruotsalaiset saivat loppukilpailuun vain kolme työtä, mutta onnistuivat kahden kullan arvoisesti. Nettisarjassa naapuri sai viisi leijonaa, josta yksi oli kultainen. Suomen kaksi finalistia jäivät leijonatta.

Nettisivujen pääpalkinto meni Crispin Porter + Bogusky Miamin Method-yhtiölle tekemä Come clean -sivusto, jonka avulla yhtiö lanseerasi puhdistustuotteen. Internet-mainonnan pääpalkinnon pokkasi brasilialaisen DDB Brasil Sao Paulon Henkelin teholiiman kampanja.

Tänään selviävät filmi- ja radiosarjojen finalistit. Radiopalkinnot jaetaan perjantaina, filmin ja monikanavaisten kampanjoiden leijonat päätöspäivänä lauantaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    9. 9

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    10. 10

      Venäjän-viennin pudotus tasaantumassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    10. 10

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää