Tekes rahoittaa nanoteknologian tutkimusta 12 miljoonalla eurolla

Tekesin FinNano-teknologiaohjelman ensimmäiset tutkimusprojektit on valittu.

Ohjelmaan valittiin 15 tutkimusprojektia, joita Tekes rahoittaa yhteensä noin 12 miljoonalla eurolla kolmen vuoden aikana. Rahoitettavat tutkimusryhmät ovat kansainvälisesti verkottuneita ja toimivat tiiviissä yhteistyössä yritysten kanssa.

- Rahoitusta saaneet hankkeet ovat usean tutkimusryhmän ja yrityksen muodostamia kokonaisuuksia. Niissä luodaan uutta tietoa ja vahvistetaan samalla Suomessa jo olevaa osaamista, teknologia-asiantuntija Markku Lämsä Tekesistä sanoo.

Rahoitettavissa tutkimusprojekteissa painottuvat nanorakenteiset materiaalit ja nanoelektroniikan uudet ratkaisut. Tutkimusryhmillä on yhteistyökumppaneita yli kymmenestä eri maasta.

- Esimerkkejä kehitteillä olevista sovelluksista ovat esimerkiksi nanorakenteisten materiaalien hyödyntäminen pinnoitteissa ja painettavassa elektroniikassa sekä nanofotoniikan uudet ratkaisut ja nanomittakaavan muistit, FinNano-teknologiaohjelman ohjelmapäällikkö Pekka Koponen Spinverse Consultingista kertoo.

Tammikuussa 2005 käynnistyneessä viisivuotisessa Tekesin FinNano - teknologiaohjelmassa tutkitaan, hyödynnetään ja kaupallistetaan nanomittakaavan rakenteita ja ilmiöitä. Yrityksillä on mahdollisuus hakea mukaan ohjelmaan jatkuvasti.

Teknologiaohjelman kokonaisbudjetti on 70 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    5. 5

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    6. 6

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    7. 7

      ”Suomessa eletään nyt kovinta nousukautta” – palvelualat kasvoivat reippaasti

    8. 8

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    9. 9

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    9. 9

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    10. 10

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää