AMD sai EU:sta kaverin Inteliä vastaan

AMD on saanut pelottavan liittolaisen Intelin vastaisessa taistelussaan; EU:n komissio avaa omat tutkimuksensa Intelin prosessoreiden markkinoinnista. USA:ssa jättämässään värikkäässä syytekirjelmässä AMD on väittänyt Intelin "jauhaneen vastahankaan asettuneita kumppaneitaan guacamoleksi."
Alun perin Brysselin kilpailuviranomaiset alkoivat syynätä Intelin bisneksiä jo viisi vuotta sitten AMD:n valituksen perusteella. Tutkimus lähes tulkoon hyllytettiin vuonna 2002, kun todisteita ei alkanut löytyä.

Tiistaina komission edustaja sanoi, että viranomaiset avaavat uudelleen tutkimukset Intelin mahdollisesta epäreilusta kilpailusta ja monopoliaseman väärinkäytöstä. Tutkimusten painopiste on erityisesti Intelin alennuspolitiikassa.

Financial Timesin mukaan komissio keskittynee samanlaisiin asioihin, joista Japanin kilpailuviranomaiset rapsauttivat Intelille tuomion viime maaliskuussa.

AMD vahvistaa kuulleensa komission tutkimuksista, mutta ei halua kommentoida asiaa enempää.

Mikäli EU:n komissio päätyy toteamaan, että Intel on toiminut vastoin unionin kilpailulakeja, voi komissio lätkäistä amerikkalaisyhtiölle jopa kymmenen prosentin vuosiliikevaihtoa vastaavan sakon.

Meksikolaista tacon täytettä

AMD avasi oman oikeusjuttunsa Inteliä vastaan Yhdysvalloissa tiistaina. Kaikkiaan 48-sivuisessa syytekirjelmässä AMD väittää Intelin uhkailleen ja pelotelleen kymmeniä amerikkalaisyhtiöitä asiakkaikseen. Näiden joukkoon kuuluvat muiden muassa Dell, Gateway ja Sony.

Juttu on jo nyt maalannut synkän kuvan sirubisneksestä kurkunleikkaajien puuhana. Esimerkiksi Compaq Computerin entinen johtaja Michael Capellas sanoi vuonna 2000, että Intel pakotti hänet lopettamaan ostot AMD:ltä melkein aseen piippu ohimolla.

AMD:n syytekirjeessä otetaan esimerkiksi toinen tapaus, jossa Gatewayn johtajat kertovat Intelin suorastaan jauhaneen heidän yhtiönsä guacamoleksi rangaistuksena siitä, että Gateway kävi kauppaa AMD:n kanssa.

Edelleen AMD siteeraa Gatewayn entistä johtajaa Ted Waittia, joka sanoo Intelin tarjonneen hänelle suuria rahasummia, jotta Waitt lopettaa liiketoimet AMD:n kanssa.

- Minun on keksittävä keinot saada Gateway kannattavaksi. Jos minun pitää hylätä teidät tähän pääsemiseksi, niin sen aion tehdä, syytekirjelmässä kerrotaan Waittin todenneen AMD:n edustajille.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Raisio rakensi tarinan ihmeellisestä lehmärehusta – vaan kuinka sitten kävikään

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    6. 6

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    7. 7

      Finnair uusii laivuettaan veroparatiisin avulla

    8. 8

      Osa ostaa jo itselleen luottokiellon

    9. 9

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    10. 10

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää