Valikko

Norjalaisen Chessin omistajat iskivät kultasuoneen

Turkissa taapertava TeliaSonera jahtaa norjalaista Chessiä 2,2 miljardilla Ruotsin kruunulla. Chessin suuromistaja Idar Vollvik kaappaa kaupassa 770 miljoonaa kruunua, joten ainakin hänen on helppo hyväksyä tarjous. Ruotsissa Anders Igelin epäillään maksavan yhtiöstä ylihintaa.
Ruotsalaisen näkemyksen mukaan yrityskauppojen kanssa pakkoraossa oleva TeliaSonera haluaa Turkin epäonnistumisensa jälkeen toteuttaa edes yhden oston onnistuneesti loppuun, Dagens Industri kirjoittaa.

Niinpä tulilinjalla on Norjan kolmanneksi suurin mobiilioperaattori Chess/Sense. TeliaSonera tarjosi norjalaisen Vollvik-ryhmän omistamasta Chess/Sensestä keskiviikkona 2,2 miljardia kruunua.

Vollvikin osakkeista 80 prosenttia hallitsevat omistajat kannattavat tarjouksen hyväksymistä.

Chessin toimitusjohtaja Idar Vollvik omistaa 35 prosenttia Vollvikista. Idar Vollvikin osuus kaupasta nousee 770 miljoonaan kruunuun. Hallituksen puheenjohtaja Svein Johnsen saa kymmenen prosentin omistuksellaan 220 miljoonaa kruunua, DI laskeskelee.

Turkin vahingosta viisastuneena TeliaSonera on neuvotellut yksinoikeudet kauppojen tekemiseksi elokuuhun saakka.

TeliaSonera omistaa jo norjalaisen Netcom -operaattorin. Yhdessä virtuaalioperaattori Chessin 300 000 asiakkaan kanssa TeliaSoneran lasketaan yltävän 1,6 miljoonaan mobiiliin tilaajaan Norjassa – edellyttäen ettei Norjan kilpailuviranomaisilla ole mitään uusinta kauppaa vastaan.

Tarjouksessa jopa miljardi kruunua ilmaa

TeliaSoneran kasvukipuihin kuuluu muun muassa se, että osakkeenomistajat ovat vaatineet johdolta joko reippaita yritysostoja kasvun turvaamiseksi tai runsaampia lisäosinkoja yhtiön kurssin tukemiseksi.

Chessin ostaminen on kuitenkin pieni liike, sillä Norjassa tehtävän kaupan koko jää alle kymmenesosaan Turkissa yritetyistä Turkcellin osakekaupoista. TeliaSonera olisi ollut valmis maksamaan alun kolmatta miljardia euroa enemmistöstä Turkcellissa.

Ruotsalaisia Chessissä hiertää vielä sellainen asia, että TeliaSoneran toimitusjohtaja Anders Igelin epäillään maksavan ylihintaa norjalaisyhtiöstä.

Chess on keväästä lähtien liputtanut vireillä olevista ostotarjouksista. Nyt norjalainen Dagens Näringsliv kuitenkin kirjoittaa, että TeliaSoneran tarjous on melkein miljardi kruunua korkeampi kuin muilla kiinnostuneilla ostajaehdokkailla.

TeliaSonera on luvannut maksaa yhtiöstä 11,15 Norjan kruunua eli 1,41 euroa osakkeelta, joista kaupantekohetkellä 10,50 kruunua eli 1,33 euroa osaketta kohti ja loput vuoden kuluessa.

TeliaSonera tekee parhaillaan due diligence -tarkastusta Chessissä. TeliaSonera odottaa kauppojen lutviutuvan elokuun aikana, viestintäjohtaja Kjell Lindström sanoo uutistoimisto Direktille.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    9. 9

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    10. 10

      ”Kreikka voi palata lainamarkkinoille vuonna 2018”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    7. 7

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    8. 8

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    9. 9

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    10. 10

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää