Valikko

Idar Vollvik pitää Chessin hintaa halpana

TeliaSonera saa Chessiin sijoittamansa runsaat kaksi miljardia Ruotsin kruunua takaisin parissa vuodessa, yhtiön norjalainen suuromistaja Idar Vollvik aprikoi. SvD:n haastattelussa Vollvik jopa vihjaa, että TeliaSonera maksoi yhtiöstä liian vähän.
TeliaSonera kertoi eilen, että se maksaa 2,16 miljardia Ruotsin kruunua Norjan kolmanneksi suurimmasta mobiiliyhtiöstä Chessistä. Yhtiön perutaneella Idar Vollvikilla on hallussaan 39 prosenttia Chessin osakkeista.

Svenska Dagbladetin mukaan Idar Vollvik on ilman muuta paras henkilö selostamaan Chessin tilannetta, olkoonkin että hänen mielipiteensä voivat olla positiivisesti värittyneitä kuten myyjillä yleensä.

- Olemme selviytyneet aikoina, jolloin toiset halpaoperaattorit ovat kaatuneet. Keinomme ovat olleet yksinkertaiset: olemme aina tienanneet hyvin rahaa, Vollvik sanoo.

Vollvikin mukaan viime vuonna Chessin tulos oli noin sata miljoonaa kruunua. Tälle vuodelle yhtiö ennustaa 220-240 miljoonan Norjan kruunun tulosta.

- Strategiaamme on aina kuulunut laadukkaiden palvelujen tarjonta. Tällä tavoin olemme onnistuneet pitämään asiakaamme tyytyväisinä. He eivät ole vaihtaneet halvempien tarjousten perässä, Vollvik kuvailee yhtiön toimintaa.

Muitakin ostajaehdokkaita oli

Vollvik-ryhmä on neuvotellut Chessin myynnistä jo jonkin aikaa. Yhteyksiä on pidetty muun muassa tanskalaiseen TDC:hen ja ulkomaisiin riskisijoittajiin.

Sen sijaan Vodafonen tai ruotsalaisen Tele2:n kanssa Idar Vollvik ei sano viime aikoina neuvotelleensa.

Hänen mielestään syyt Telian kiinnostukseen ovat kristallinkirkkaat. Telia omistaa yhden verkoista, joista Chess on ostanut mobiilipalveluja. Niinpä yhtiöillä on hyvät mahdollisuudet yhdessä yltää kustannussäästöihin ja sitä kautta parempaan kannattavuuteen.

TeliaSoneran kansainväliset yhteydet tukevat Chessiä samalla kun norjalaisyhtiön vahva asema pk-yrityksissä antaa lisäarvoa TeliaSoneralle.

- Nyt TeliaSoneralla on paremmat mahdollisuudet haastaa Tele2 nimen omaan yksityiasiakkaiden puolella, joissa Tele2 on liikkunut nopeammin, Vollvik sanoo.

Tarjottu hinta jopa liian alhainen

Idar Vollvik on aivan eri mieltä Ruotsissa esille pompanneesta huolesta, jonka mukaan TeliaSonera maksoi Chessistä liikaa.

- Oikeastaan olen vähän katkera. Telian olisi pitänyt maksaa vieläkin enemmän, sillä yhdessä meidän tuloksemme kanssa he voivat ansaita 800-900 miljoonaa kruunua vuodessa. Chessin kauppa maksaa itsensä takaisin TeliaSoneralle 2,5 vuodessa, Idar Vollvik heittää.

TeliaSoneralla on aikaa elokuun ensimmäiselle viikolla saakka käydä läpi Chessin kirjanpito ja vakuuttaa kilpailuviranomaiset kaupan eduista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    5. 5

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Hurja osakeralli sulki trollien suut

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää