Componenta keskittyy ydinliiketoiminnan vahvistamiseen

Componentan pitkän tähtäimen tavoite on kannattava kasvu, joka tulee yhtiön ydinliiketoiminnasta eli asiakkaiden kanssa tehtävästä suunnitteluyhteistyöstä sekä komponenttien ja niistä koostuvien sovellusten toimittamisesta, kerrotaan yhtiöstä.

- Strategiamme mukaisesti olemme vähitellen luopuneet ydinliiketoimintaan kuulumattomista yksiköistä. Kesäkuussa myimme osuutemme Keycastista ja aiemmin keväällä luovuimme osakkuusyhtiö Profizin osakkeista. Kaupat olivat jatkoa edellisvuoden osakkuusyhtiö Thermian myynnille. Vapautuvia resursseja on käytetty ydintoimintamme eli valimo- ja konepajaliiketoiminnan kehittämiseen, totesi toimitusjohtaja Heikki Lehtonen osavuosikatsauksen julkistuksen yhteydessä.

Tämän vuoden kolmannen vuosineljänneksen liikevaihdon yhtiö ennakoi kasvavan edellisvuodesta noin 10 prosenttia.

Kolmannen vuosineljänneksen tuloksen rahoituserien jälkeen ilman kertaluontoisia eriä yhtiö ennakoi olevan edellisvuoden vastaavan jakson tasolla.

Metalliteollisuuden konserni Componentan toisen vuosineljänneksen tulos rahoituserien jälkeen ilman kertaluontoisia eriä oli 2,5 miljoonaa euroa. Edellisvuonna vastaavan tarkastelujakson tulos oli 2,7 miljoonaa euroa.

Vuoden ensipuoliskon osakekohtainen tulos laski 0,85 euroon edellisvuoden 1,43 eurosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    2. 2

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    3. 3

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    4. 4

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    5. 5

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    6. 6

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    7. 7

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    8. 8

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    9. 9

      Kolumbia tilasi kolikoita Suomesta

    10. 10

      Frankfurtin ja Lontoon pörssien yhdistyminen uhkaa kaatua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää