Canon ja kumppanit kannattelivat Nikkeitä

Japanilaisten osakkeiden kurssit saivat vauhtia USA:n vähittäiskaupan elpymisestä ja amerikkalaisten teknojen kelpo raporteista. Kursseja vetivät Canon ja autonvalmistaja Nissan. Myös elektroniikkayhtiöt Sharp ja NEC:n hyötyivät Applen ja AMD:n kaltaisista hyvistä uutisista.
Aamun kaupankäynnissä Nikkei 225 -indeksi päätyi 0,3 prosentin nousuun 11 802,44 pisteeseen. Kurssinousua vauhdisttivat elektroniikkayhtiöt ja autoala. Laajempi Topix -indeksi kohosi 0,4 prosenttia 1 196,17 pisteeseen.

Koko kuluneella viikolla Nikkeille povataan kahden prosentin elpymistä eli voimakkainta viikottaista nousua tänä vuonna, Bloomberg kirjoittaa.

Japanin toiseksi suurin autonvalmistaja Nissan Motor Co. kohosi aamulla 1,7 prosenttia 1 145 jeniin Yhdysvaltain kuluttajatietojen tukemana. USA:n vähittäiskauppa kasvoi 1,7 prosenttia kesäkuussa, ja kasvu tuntuu myös autoalalla. Viime vuonna Nissanin myynnistä noin kaksi kolmasosaa tuli Japanin markkinoiden ulkopuolelta.

Maailman suurin digikameroiden valmistaja Canon nousi prosentin verran 6 050 jeniin. Canon on Nissaniakin riippuvaisempi viennistä, joka osuus on 75 prosenttia myynnistä.

Muun muassa Applen iPodeihin puolijohteita toimittava Toshiba Corp. kiipesi yli prosentin, pitkälti Applen eilisten uutisten avittamana.

Japanin kolmanneksi suurin lcd-valmistaja Sharp Corp. kohosi 1,6 prosenttia1 752 jeniin. Maailman suurin matkapuhelinten näyttöjen siruvalmistaja NEC Electronics oli aamulla 1,9 prosentin ylämäessä 4 230 jenissä.

Topixin teknologiatoimiala on kokonaisuudessaan kiivennyt kuluvalla viikolla 2,9 prosenttia. Alaa ovat tukeneet Applen ja Advanced Micro Devicesin viikolla kertomat hyvät tulostiedot. Yli puolet Topixin 162 yrityksestä kertoo huhti-kesäkuun tuloksistaan tässä kuussa.

Ensi viikolla japanilaisyhtiöiden kannalta tärkeimpiä ulkomaisia tulosjulkistajia ovat muun muassa Intel ja Nokia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    4. 4

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    7. 7

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    8. 8

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    9. 9

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    10. 10

      Euroalueen talouskasvu yllätti iloisesti tammikuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää