Valikko

Laskenut bensan kulutus pienentää verokertymää



Vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon aikana sekä bensiinin että dieselöljyn kulutus on jäänyt noin prosenttiyksikön valtionvarainministeriön ennusteita alhaisemmaksi.

Valtionvarainministeriön finanssisihteeri Petri Malinen olettaa polttoaineiden hintojen nousun aiheuttaneen oletettua vähäisemmän kulutuksen.

Mikäli kehitys jatkuu samanlaisena loppuvuoden, jää moottoribensiinin ja dieselöljyn verokertymä valtion talousarviossa ennustettua pienemmäksi.

- Emme olettaneet viime elokuussa ennustetun polttoaineista saatavan verokertymän laskevan edes puolta prosenttiyksikköä. Edelliseen vuoteen verrattuna polttoaineiden kulutuksen kasvu on hieman laskenut.

Valtion energiaverokertymä vuonna 2004 oli 2 901 miljoonaa euroa. Tästä summasta liikennepolttoaineiden osuus oli noin 2 223 miljoonaa euroa. Bensiinin osuus liikennepolttoaineista kerätystä valmisteverosta oli noin 66 prosenttia ja dieselöljyn 34 prosenttia.

20 miljoonan lovi budjettiin

Tälle vuodelle valtio odotti liikennepolttoaineiden menekkiin pientä kasvua. Jos polttoaineiden kulutus jatkaa samaa rataa, valtion budjettiin tulee reilun 20 miljoonan euron lovi.

- Verokertymän ei alunperinkään odotettu paljon kasvavan, koska esimerkiksi autokannan uudistumisen vuoksi markkinoille tulee vähemmän kuluttavia autoja.

Malisen mukaan valtion kassaan ei heru lisätuloja valmisteveron lisäksi polttoaineista kerättävästä arvolisäverosta.

- Hinnannousun takia arvonlisäverosta tulee lisätuloja valtion kassaan, mutta se on yleensä pois muusta kulutuksesta. Arvonlisäkertymä valtion taloudessa säilyy suunnilleen samassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    8. 8

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    9. 9

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää