Nasdaq iski tauluun neljän vuoden huiput

USA:n keskeiset pörssi-indeksit saivat torstaina vauhtia yritysten kohentuneista tulosennusteista. Teknoindeksi Nasdaq ylsi korkeimpaan pistelukuunsa sitten vuoden 2001 kesäkuun. Muun muassa nettibisneksiä harjoittava kahvilaketju Starbucks raportoi hyvistä näkymistä.
Nasdaq kipusi torstaina 12,22 pistettä pistelukuun 2 198,44. S&P 500 -indeksi nousi 6,93 pistettä lukuun 1 243,72 ja teollisuusosakkeiden Dow Jones päätyi 10 705,55 pisteeseen.

Amerikkalaisyritysten odotettua paremmat tulosraportit ovat veivanneet S&P 500 -indeksin 4,4 ja DJ:n 4,2 prosentin nousuun heinäkuun aikana. Nasdaq on kavunnut peräti 6,9 prosenttia ylöspäin heinäkuun tuloskaudella.

Thomson Financialin keräämien tietojen mukaan tähän mennessä raportoineista yhtiöistä 70 prosenttia on yltänyt odotuksia parempiin lukuihin. Torstaihin mennessä lukunsa oli kertonut S&P 500 -indeksiin kuuluvista yrityksistä kaikkiaan 352 yhtiötä.

Torstain yllättäjiin kuului kahvilaketju Starbucks, joka myy kahvin ja pullan lisäksi nettipalveluja ja musiikkia. Analyytikoiden odotukset peitonneen ja tulosennustettaan korottaneen Starbucksin osake kallistui 2,33 dollaria 52,68 dollariin.

Raskaan teollisuuden puolella maailman suurin maansiirtokoneiden valmistaja Caterpillar tuki Dow Jonesin kehitystä osakkeensa yli kolmen prosentin nousulla. Caterpillar sai puhtia presidentti George W. Bushin lupauksista kasvattaa liittovaltion tiemäärärahoja kuuden seuraavan vuoden aikana 286,5 miljardiin dollariin. Näistä rahoista Caterpillar aikoo ymmärrettävästi kolata laareihinsa oman osuutensa.

Maailman viidenneksi suurin autonvalmistaja, saksalais-amerikkalainen DaimlerChrysler AG nousi 4,29 dollaria 48,26 dollariin sen jälkeen kun yhtiöt vuonna 1998 fuusioinut Jürgen Schrempp kertoi eroavansa vuoden lopussa. Pääjohtajaksi nousee Dieter Zetsche, joka on nostanut autojätin Amerikan yksikön voiton puolelle.

Tuloksestaan varoittanut Sony putosi 1,70 dollaria 32,45 dollariin New Yorkissa torstaina. Sonyn osakkeen luisu on jatkunut Tokiossa tänään.

Teknologiayhtiössä putoajiin kuului myös Computer Associates, joka halpeni melkein kaksi dollaria 27,25 dollariin. CA:n uusien tilausten määrä putosi huhti-kesäkuussa lähes kolmannenksen sen jälkeen kun yhtiö oli peukaloinut myyntitykkiensä bonusjärjestelmää.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    4. 4

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    5. 5

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    8. 8

      Ranskalaisyhtiö avittaa Opel-kauppaa tapaamalla ministereitä – työpaikat luupin alla

    9. 9

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    10. 10

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää