Vain yksi yritys teki tarjouksen uudesta öljyntorjuntamurtajasta

Vain yksi yritys, Finstaship, jätti määräaikaan mennessä merenkulkulaitokselle tarjouksen uudesta Suomeen hankittavasta öljyntorjuntamurtajasta.

Finstaship ehdotti merenkulkulaitokselle kahta vaihtoehtoa: joko kokonaan uuden murtajan rakentamista tai vanhan monitoimimurtajan Fennican muuttamista öljyntorjuntamurtajaksi, kertoo johtaja Ilmari Aro merenkulkulaitokselta.

Finstashipin tarjous ylittää kuitenkin Aron mukaan reippaasti merenkulkulaitoksen murtajan hinnalle asettaman katon, joka on noin 134 miljoonaa euroa 20 vuoden aikana.

Uutta monitoimimurtajaa on tarkoitus käyttää sekä jäänmurtoon että ympäristönsuojeluun. Aluksen pitää pärjätä vaikeissa sääoloissa ja samaan aikaan kyetä öljy- ja kemikaalionnettomuuksien torjuntaan. Suomen ympäristökeskuksen mukaan kolmessa nykyisessä monitoimimurtajassa ei ole valmiutta öljyn- ja kemikaalintorjuntaan.

Uudesta murtajasta järjestettiin koko EU:n laajuinen tarjouskilpailu. Kiinnostuneita oli 14, suomalaisten lisäksi ainakin Norjasta ja Ruotsista, mutta tarjouksia tuli vain yksi.

- Toista tarjouskilpailua ei järjestetä. Nyt tutkitaan lopullinen hinta ja arvioidaan, kannattaako merenkulkulaitoksen lähteä siihen mukaan, Aro sanoi. Päätös murtajasta on tehtävä lokakuun alkuun mennessä.

Finstaship on entinen merenkulkulaitoksesta irrotettu varustamoliikelaitos, joka liikennöi muun muassa Botnica-, Fennica- ja Nordica-murtajia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Suomalainen peliyhtiö aikoo listautua pörssiin

    3. 3

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    10. 10

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää