Valikko

MM-kisojen tulosten veikkausinto tuplaantui

Yleisurheilun MM-kilpailut houkuttelevat suomalaisia veikkaamaan kisatuloksia lähes kahdella miljoonalla eurolla.

Veikkaus jakaa summasta noin miljoona euroa takaisin pelaajille eri suuruisina voittoina.

Edellinen yleisurheilun arvokisojen veikkausennätys tuplaantuu, sillä Sevillan vuoden 1999 kisojen tuloksia suomalaiset veikkasivat vain noin 900 000 eurolla.

Tällä kertaa myös Veikkauksen pelitarjonta on lisääntynyt huomattavasti aiemmasta. Esimerkiksi Pitkäveto on ensimmäistä kertaa mukana yleisurheilun arvokisoissa.

Veikkauksen tuotepäällikön Juha-Matti Mäkilän mukaan iso osa pelaajista on yhtiön uusia asiakkaita, jotka eivät ole ennen urheilutuloksia arvailleet.

Veikkauksella onkin hyvä syy houkutella yleisurheilufaneja rustaamaan pelitositteita, sillä lajin osuus koko urheiluveikkauksesta on alle prosentin luokkaa.

Ylivoimaisesti eniten veikkaajat ovat kisaviikolla innostuneet miesten keihäästä. Yli kymmenen prosenttia kisaviikon pelivaihdosta kilisi Veikkauksen kassaan keihäskilpailun kautta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    8. 8

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    9. 9

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää