Valikko

Evia odottaa vuodelta merkittävää tulosparannusta

Mainontaan, viestintään ja uusmediaan erikoistuneen Evian tammi-kesäkuun tulos parani selvästi. Liikevaihto laski sen sijaan vajaat 12 prosenttia ydinliiketoimintaan kuulumattomien toimintojen myynnin vuoksi.
Evia ennakoi tammi-syyskuun ja koko vuoden liiketuloksen paranevan merkittävästi viime vuodesta. Ennuste perustuu kustannustehokkuuden paranemiseen, poistorasituksen vähenemiseen ja myytyjen kansainvälisten toimintojen viime vuonna aiheuttamien tappioiden poistumiseen.

Evian tulos ennen veroja nousi tammi-kesäkuussa 0,21 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 0,12 miljoonasta eurosta ja liiketulos koheni 0,27 miljoonaan vertailujakson 0,15 miljoonasta eurosta. Osakekohtainen tulos eteni 0,06 euroon viime vuoden vastaavan ajan 0,04 eurosta.

Liikevaihto laski 11,8 prosenttia 6,45 miljoonaan euroon ja myyntikate aleni noin 19 prosenttia 4,5 miljoonaan euroon.

Evian toimitusjohtajan Jari Torvelaisen mukaan yhtiön tavoitteena on paitsi edelleen parantaa kannattavuutta, myös kasvattaa vähitellen hallitusti liikevaihtoa ja myyntikatetta.

- Vuosi 2005 on sujunut Eviassa odotusten mukaisesti. Mediamainonnan kasvu vaikutti myös Evian liiketoiminnan myönteiseen kehittymiseen. Ydinliiketoimintoihin kuulumattomien osien myynti ja toiminnan tehostaminen ovat parantaneet kannattavuutta huomattavasti, Torvelainen arvioi osavuosikatsaustiedotteessa.

Evian kulut laskivat tammi-kesäkuussa 4,1 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta viidestä miljoonasta eurosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    3. 3

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    6. 6

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    7. 7

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    8. 8

      Posti lakiuudistuksesta: Asiakkaiden kulut kasvavat, irtisanomisia voi olla luvassa

    9. 9

      Lemminkäinen sopinut 10 kunnan kanssa asfalttikartelliasiassa

    10. 10

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    10. 10

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää