Valikko

Vanhanen tyrmää polttoaineveron pudotuksen

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mielestä valtiolla ei ole mahdollisuutta rynnätä kalliiseen bensiiniin suivaantuneen kuluttajan avuksi. Vaatimukset noin 15 sentin litrahinnan nousun kompensoimisesta polttoaineveron laskulla Vanhanen tyrmää suoralta kädeltä.

- Se merkitsisi polttoaineveron tuottoon noin neljänneksen pudotusta. Se ei ole mahdollista, hän sanoo sanomalehti Suomenmaan haastattelussa.

Vanhasen mielestä bensiinin hinnannousulla on tehty politiikkaa kestämättömällä tavalla. Hän muistuttaa, että polttoaineiden hinnan raju nousu johtaa kulutuksen laskuun. Näin ollen valtion arvonlisäverotuottokaan ei kasva niin paljon kuin julkisuudessa on jo ehditty laskea.

Vanhasen mukaan hallitus aikoo tutkia, miten se kykenisi helpottamaan kalliin polttoaineen raskaalle liikenteelle aiheuttamia vaikeuksia. Polttoaineveron laskemiseen ei ole juuri mahdollisuuksia, sillä Suomen polttoainevero on jo lähellä EU:n asettamaa alarajaa.

- Pitää löytää joku muu keino. Myös markkinoiden pitäisi toimia liikenteessä paremmin niin, että polttoaineiden hinnannousu siirtyisi kuljetusten hintoihin ja sitä kautta koko yhteiskunnan maksettavaksi, pääministeri Vanhanen sanoo.

Vanhasen mukaan bensiinin hinnannousussa ei ole kyse vain Suomen ongelmasta. Hänen mukaansa EU-maiden kesken on sovittu, että yksikään jäsenmaa ei tee polttoaineveron suhteen irtiottoja.

- Polttoaineiden äkillinen ja raju hinnannousu johtuu siitä, että Meksikonlahden hirmumyrskyn takia kulutus on hetkellisesti noussut tuotantoa suuremmaksi. Verotuksen laskeminen voisi vain kärjistää tilannetta, antaa tilaa uusille raakaöljyn hinnankorotuksille. Tilanne palaa normaaliksi vasta sitten, kun kulutus ja tuotanto ovat jälleen tasapainossa, Vanhanen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Lentäjät harkitsevat Lufthansan uutta tarjousta

    7. 7

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    8. 8

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    9. 9

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    10. 10

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää