Valikko

Ulosmarssit mylläsivät kanavien katsojalukuja

MTV3:n ja Ylen henkilöstön ulosmarssit ovat näkyneet etenkin kanavien uutislähetysten katsojaluvuissa.

Yleisradion pääuutislähetys keräsi maanantaina yli 160 000 televisionkatsojaa enemmän kuin edellisellä viikolla.

Uutislähetykset jäivät MTV3:lla maanantaina pois ohjelmatyöntekijöiden henkilöstövähennyksiä vastustaneen ulosmarssin vuoksi. TV2:n kello 18:n uutisilla oli eilen noin 100 000 katsojaa enemmän kuin normaalisti ja Nelosen kello 20:n uutisilla noin 70 000 katsojaa enemmän kuin tavallisesti, kertoo tuotantojohtaja Jouni Talonen Finnpanelista.

MTV3:n ohjelmapäivystyksessä puolestaan oli maanantaina kohtuullisen rauhallista työntekijöiden ulosmarssista huolimatta. Tiedottaja Leena Mentulan mukaan uutisia koskevia soittoja tuli päivystykseen 30, kun kaikkia soittoja otettiin vastaan hieman yli 40.

- Yleensä uutisista ei tule ollenkaan soittoja, joten siinä mielessä 30 on toki paljon. Suurin osa soitoista oli kuitenkin kyselyjä siitä, miksi uutisia ei tule.

Edellisen kerran uutislähetykset pimenivät viime viikon tiistaina, kun Ylen työntekijät marssivat ulos vastalauseeksi irtisanomisille. Tuolloin Ylen kanavat televisiossa ja radiossa hiljenivät kymmeneksi tunniksi.

- Tuolloin MTV3:n kymmenen uutisilla oli 1 100 000 katsojaa, kun normaalisti katsojia on keskimäärin alle miljoona. Nelosen kello 20:n uutisilla oli 386 000 katsojaa, kun normaalisti katsojia on reilut 200 000, Jouni Talonen Finnpanelista sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää