Tuhannet pakenevat hurrikaania Pohjois-Carolinassa

Tuhannet ihmiset ovat paenneet Ophelia-hirmumyrskyä Pohjois-Carolinan edustan saarilla. Trooppinen myrsky voimistui yön aikana jälleen hurrikaaniksi samalla kun se lähestyi Yhdysvaltain kaakkoisrannikkoa.

Miamissa sijaitsevasta hurrikaanikeskuksesta kerrottiin, että tuulen nopeus on ylittänyt myrskyn silmässä 120 kilometriä tunnissa eli reilut 33 metriä sekunnissa.

Myrsky oli aamuyöllä Suomen aikaan 175 kilometrin päässä Wilmingtonin kaupungista, ja se liikkui hitaasti luoteeseen.

Pohjois-Carolinan kuvernööri Mike Easley varoitti suhtautumasta Opheliaan liian kevyesti tuhoisan Katrina-hurrikaanin jälkeen. Pohjois-Carolinan osavaltio on lopettanut Katrinan vuoksi evakuoitujen ihmisten vastaanottamisen, jotta se voi valmistua uuteen myrskyyn.

Ophelia on liikkunut Etelä- ja Pohjois-Carolinan rannikon tuntumassa useiden päivien ajan. Se on vuoroin ollut hurrikaani ja vuoroin heikentynyt taas trooppiseksi myrskyksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    3. 3

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    4. 4

      Työpaikoilla heräsi huoli: Saako pöydällä pitää Trump-nukkea?

    5. 5

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    6. 6

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      8 kk Brexit-äänestyksestä: talous huolettaa brittejä enemmän kuin maahanmuutto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    9. 9

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää