Valikko

Selmic vahvistaa rivejään, tähtää vahvaan kasvuun

Kemissä ja Oulussa toimiva mikroelektroniikkayritys Selmic Oy lisää panostustaan kansainväliseen myyntiin toisiaan täydentävillä toimialoilla. Kasvusuunnitelmien turvaamiseksi ja liiketoiminnan laajentumisen mahdollistamiseksi on yhtiön omistuspohjaa päätetty laajentaa ja johtoryhmää vahvistaa.
Uutena pääomasijoittajana mukaan on tullut oululainen pääomasijoitusyhtiö TeknoVenture Management Oy Rahasto II Ky:n ja Lapin Rahaston kautta. Vanhana sijoittajana omistusosuuttaan vahvistaa pääomasijoitusyhtiö Eqvitec Partners Oy kahden rahastonsa kautta.

Samassa yhteydessä on Selmic Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty diplomi-insinööri Kari Hyvärinen, jolla on laaja kokemus kansainvälisistä myynnin ja viennin tehtävistä televiestintä- ja turvatekniikan aloilta. Hyvärisen aikaisemmat vastuut olivat Environics Oy:n ja sitä ennen Ericssonin myyntitehtävistä. Yhtiön yrittäjäosakas ja hallituksen jäsen Hannu Määttä on nimitetty teknologiajohtajaksi.

30 prosentin vuosikasvu tavoitteena

Selmic tarjoaa mikromodulikomponetteja, prosessi- ja suunnittelupalveluita sekä tuotekonsepteja edelläkävijäyrityksille elektroniikkateollisuudessa. Selmic otti käyttöön ensimmäisten joukossa LTCC-monikerroskeraamitekniikkaa hyödyntävän tuotantolinjan elokuussa 2001. Yhtiö kertoo olevansa tällä hetkellä Pohjois-Euroopan johtava LTCC-teknologian hyödyntäjä.

Selmicin tavoitteena on kasvaa kannattavasti noin 30 prosentin vuosivauhdilla. Asiakkaat ovat televiestinnän ja mittaus- ja turvatekniikan johtavia kansainvälisiä yrityksiä Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa.

Selmicin mukaan toimintaympäristö Kemissä mahdollistaa hyvin koulutetun tekijäjoukon. Toisaalta yhtiön Oulun toimipiste on keskeisesti asiakkaiden parissa ja mahdollistaa täten läheisen vuoropuhelun tulevaisuuden tarpeista. Yhtiö työllistää yhteensä noin 50 henkilöä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Piilotteli miljoonia ja vaati rangaistuksia veronkierrosta – Ranskan entinen budjettiministeri vankilaan

    9. 9

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    10. 10

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää