Valikko

Asuntorahaston väki ei halua Lahteen

Valtion asuntorahaston (Aran) henkilöstö ei hyväksy viraston siirtämistä Lahteen. Henkilöstön mukaan alueellistamispolitiikkaan perustuva suunnitelma ei ota huomioon henkilöstön ja asiakkaiden tarpeita.

Henkilöstö katsoo, ettei viraston nykyistä sijaintipaikkaa Helsingin Pasilassa otettu huomioon todellisena vaihtoehtona, vaan lähtökohtana oli viraston siirto pois Helsingistä. Vaihtoehtoina mietittiin Hämeenlinnaa, Lahtea ja Porvoota.

Henkilöstö muistuttaa, että hallituksen linjauksesta alueellistamisessa on luvattu noudattaa hyvää henkilöstöpolitiikkaa.

- Henkilöstölle tehdyn kyselyn perusteella vain noin kymmenen prosenttia on halukas siirtymään uudelle paikkakunnalle. Henkilöstö on myös huolissaan viraston toiminnan jatkuvuudesta, mikäli näin suuri osa henkilöstöstä ei siirry viraston mukana uudelle sijaintipaikkakunnalle, ilmoittaa Aran henkilökuntayhdistys tiedotteessaan.

Valtion asuntorahasto on siirtymässä Helsingistä Lahteen vuoden 2008 alussa. Aluekehityksen ministerityöryhmä puolsi siirtoa ja asuntoministeri Hannes Manninen(kesk.) päätti alueellistamisesta viime torstaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    8. 8

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää