Valikko

Rita sulkee lentokenttiä

Hirmumyrsky Ritan reitillä sijaitsevan Houstonin lentokenttä suljetaan puoliltapäivin paikallista aikaa eli klo 20 Suomen aikaa, ilmoittivat paikalliset viranomaiset varhain tänään.

Yhdysvaltain kansallisesta hurrikaanikeskusta puolestaan kerrottiin, että Rita-myrskyn voima saattaa kasvaa jälleen viidenteen voimakkuusluokkaan, kun se saa rannikon lämmintä vettä alleen.

Hurrikaanikeskus arvioi Ritan osuvan lauantaiaamuna todennäköisesti Texasin rannikkokaupungin Galvestonin ja Louisianan osavaltion rajan välille. Myrskyn ennustetaan nostavan kuuden metrin korkuisen tulva-aallon.

Meksikonlahdella pauhaava Rita vaati ensimmäisen uhrinsa jo ennen Yhdysvaltain etelärannikolle saapumistaan. Eilen iäkäs nainen nääntyi Texasin liikenneruuhkassa luultavimmin kuumuuteen. Autoletkat muuttivat myrskyalueelta poisvievät maantiet suureksi parkkipaikaksi. Evakuointi koskee yli miljoona ihmistä.

Hirmumyrsky heikkeni eilen parilla metrillä sekunnissa 64 metriin sekunnissa ja pysyi neljännessä voimakkuusluokassa. Myös hirmumyrskyn ensimmäiset rankkasateet saavuttivat New Orleansin, mutta viranomaiset arvioivat myrskyn aiheuttaman aallon jäävän kaupungissa puolentoista metrin korkuiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    4. 4

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    5. 5

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    6. 6

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    7. 7

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    10. 10

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    5. 5

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää