Nano naarmutti Applen mainetta

Tiedot Applen uusimman iPod -soittimen Nanon vioista säikäyttivät sijoittajia Nasdaqissa keskiviikkona. Yhtiö kertoi avoimesti löytäneensä viat, jotka koskevat vain muutamia promilleja toimitetuista laitteista. Siitä huolimatta ? tai sen takia ? yhtiön kurssi romahti yli neljä prosenttia.
Applen mukaan uuden iPod Nanon näyttöjä vaivaa kaksi erillistä ongelmaa; toinen on rikkoutuvat näytöt ja toinen näyttöjen naarmuuntuminen.

Kuitenkin Apple painotti sitä, että näyttöjen rikkoutuminen vaivaa vain murto-osaa soittimista.

Selitykset eivät sijoittajille riittäneet, vaan Applen osakkeen kurssi putosi 4,4 prosenttia 51,08 dollariin. Applen ongelmat eivät ainakaan tukeneet Nasdaqia, vaan teknoindeksi laski lievästi 0,17 prosenttia 2 113 pisteeseen.

Teollisuusosakkeet saivat hienoista vauhtia USA:n odotettua paremmista talousluvuista elokuulta. Esimerkiksi kestokulutushyödykkeiden ennakoitua nopeammin kasvaneet tilausmäärät piristivät tunnelmia. Toisessa vaakakupissa painoi uudelleen kallistunut raakaöljy, joten Dow Jones -indeksi päätyi lähes olemattomaan 0,03 prosentin luisuun 10 453 pisteeseen.

Keskiviikkona raakäöljyn marraskuun toimitusten hinta nousi Yhdysvalloissa 1,28 dollaria 66,35 dollariin tynnyriltä. Päivän aikana hinta käväisi jo 67,00 dollarin yläpuolellakin.

Hintaa nosti myös USA:n energiaviranomaisen EIA:n (Energy Information Administration) tieto, jonka mukaan maan varmuusvarastot alenivat viime viikolla 2,4 miljoonalla tynnyrillä. Analyytikot olivat odottaneet vain miljoonan tynnyrin varastojen pudotusta.

Vilkasta vaihtoa kalkkiviivoille asti

Lisäksi Dow Jonesia painoi aivan pörssipäivän loppumetreillä tullut tieto, jonka mukaan viranomaiset ovat löytäneet uusia epäselvyyksiä kiinteistörahoitusyhtiö Fannie Maen tilikirjoista. Yhtiön kurssi syöksyi välittömästi lähes 11 prosenttia 41,71 dollariin NYSE:ssä.

Kyseessä oli jyrkin yhden päivän pudotus sitten vuoden 1987 lokakuun, jolloin pörssejä ravisteli niin sanottu musta maanantai. Fannie Maen markkina-arvosta hävisi hetkessä melkein viisi miljardia dollaria.

Pörsseissä kauppa kävi tavanomaista vilkkaammin. New Yorkin pörssissä omistajaa vaihtoi 1,58 miljardia arvopaperia, kun NYSE:n keskimääräinen päivän vaihto on 1,46 miljardia kappaletta.

Nasdaqissa osakkeita vaihdettiin 1,75 miljardia kappaletta eli hieman alle viimevuotisen 1,81 miljardin kappaleen keskiarvon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Kolumbia tilasi kolikoita Suomesta

    9. 9

      Helle: Lentolakkoa sovitellaan koko ilta

    10. 10

      Pörssin päälistalle pyrkivä Suomen Hoivatilat ampaisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää