Valikko

Dell polkaisee tuloskauden käyntiin

Ulkomaiset tietokone- ja telealan yhtiöt ehättävät julkistamaan heinä-syyskuun tuloksiaan tällä viikolla. Ensimmäisenä megayhtiönä raportoi amerikkalainen Dell, joka käynnistää tuloskauden tiistaina.
Hyvin sujuneesta myynnistä huolimatta Dellillä on ollut myös ongelmia. Eräs tällainen liittyy yhtiön hiljattain Pohjois-Carolinassa avaamaan tehtaaseen.

Dell on saanut osavaltion ja paikallistason viranomaisilta huomattavat verohuojennukset, joista suivaantuneet veronmaksajien edustajat vaativat takaisin maksettaviksi. Väistämättömäön oikeustaistelun vaikutukset ulottunevat kuitenkin vasta Dellin tuleville kvartaaleille.

Keskiviikkona markkinoiden katseet kiinnittyvät tietokoneyhtiö Appleen. Yhtiön myynti kasvoi kesällä rajusti eritoten iPod -laitteiden kysynnän ansiosta.

Eräiden arvioiden mukaan mp3 -soittimien markkinat kaksinkertaistuvat tänä vuonna viime vuodesta.

Viime vuonna mp3-soitintien markkinat olivat yli 28 miljoonaa yksikköä. Applen osuus oli tästä melkein puolet. Steve Jobsin johtamalta Applelta on odoteltu myös videoversiota iPodista.

Nokian kova kilpailija, maailman kännykkäyhtiöiden kolmonen Samsung kertoo kolmannen neljänneksen luvuistaan perjantaina. Eteläkorealainen yhtiö on tänä vuonna rynninyt markkinoilla kymmenillä uusilla puhelinmalleillaan.

Samsungin hallussa on noin 13 prosenttia maailman kännykkämarkkinoista, amerikkalaisella Motorolalla vajaa viidennes ja Nokialla noin kolmannes.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    3. 3

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää