Metallimiesten Tamglass-seisaukset työtuomioistuimeen



Työnantajapuoli vie metallialan perjantaiset mielenilmauslakot työtuomioistuimen käsiteltäviksi. Aiemmin Tampereella tapahtuneista ulosmarsseista on jo jätetty kanteet tuomioistuimeen.

- Ilman muuta nämä pitää käsitellä työtuomioistuimessa, sanoo Risto Alanko, Teknologiateollisuus ry:n työmarkkina-asioista vastaava johtaja.

Mielenilmausten taustalla on tamperelaisen Tamglass Oy:n pääluottamusmiehen työsuhteen purku. Tapauksen pääkäsittely on työtuomioistuimessa ensi viikolla.

Metalliliiton johto kehotti jäseniä malttamaan mielensä ja pysyttelemään töissä. Siitä huolimatta työnseisauksiin osallistui perjantaina eri puolilla maata tuhansia metallimiehiä, ammattiyhdistyslähteiden mukaan jopa yli 14 000. Mukana olivat mm. Aker Finnyardsin telakat Helsingissä, Turussa ja Raumalla.

Alanko ei osannut vielä maanantaina arvioida, miten suuria taloudellisia tappioita työnseisaus aiheutti teollisuudelle. Hänen mielestään laittomista lakoista maksettavat hyvityssakot ovat joka tapauksessa liian pieniä lakkojen aiheuttamiin vahinkoihin nähden.

- Nykyinen hyvityssakkotaso ei toimi ennaltaehkäisevästi, arvosteli Alanko.

Maanantaina metallimiehet palailivat työpaikoilleen aamulla tavanomaiseen tapaan.

- Ainakaan minun korviini ei ole tullut, että missään yrityksessä enää oltaisiin lakossa, sanoi toimitsija Reijo Sumanen tamperelaisesta Metalliliiton ammattiosasto 7:sta, josta mielenilmauslakkojen aalto kolmisen viikkoa sitten alkoi.

Sumasen mukaan ammattiyhdistysväki pyrkii vastedes nostamaan työsuhdeturvaa ja luottamusmiesten asemaa esille muilla keinoilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    4. 4

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    5. 5

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    8. 8

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    9. 9

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    10. 10

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää