Valikko

Pankinjohtajavierailu tuo mielenosoituksen Helsinkiin

Maailmanpankin tuore pääjohtaja Paul Wolfowitz osallistuu viikonloppuna eduskunnassa järjestettävään kansainväliseen parlamentaarikkotapaamiseen. Wolfowitz keskustelee Helsingissä ensi kerran Maailmanpankin toiminnasta ja globalisaatiosta eri puolilta maailmaa olevien kansanedustajien kanssa.

Helsingissä useat kansalaisjärjestöt järjestävät Wolfowitzin ja Maailmanpankin vastaisen mielenosoituksen lauantaina ja varjoseminaarin sunnuntaina. Maan ystävät -järjestö kehotti perjantaina pidättymään kaikesta yhteistyöstä Wolfowitzin johtaman Maailmanpankin kanssa.

Maailmanpankin toimintaa seuraavan parlamentaarisen verkoston vuosikokoukseen osallistuu noin 200 kansanedustajaa 70 maasta. Viisi vuotta sitten perustetun verkoston tarkoitus on sen varapuheenjohtajan Kimmo Kiljusen (sd.) mukaan Maailmanpankin toiminnan seuraaminen ja läpinäkyvyyden lisääminen.

Vapaamuotoiseen dialogiin Helsingissä osallistuvat Wolfowitzin lisäksi muun muassa Indonesian presidentti Susilo Bambang Yudhoyono, Afrikan kehityspankin pääjohtaja Donald Kaberuka ja videoyhteyden välityksellä Maailman kauppajärjestön WTO:n pääjohtaja Pascal Lamy.

Kiistelty Wolfowitz toimi Yhdysvaltain varapuolustusministerinä vuosina 2001-2005. Hänet nimitettiin Maailmanpankin pääjohtajaksi keväällä. Wolfowitzin nimitys herätti arvostelua erityisesti kansalaisjärjestöjen piirissä. Ennen Wolfowitzia Maailmanpankin pääjohtajana toimi James D. Wolfensohn.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    4. 4

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    5. 5

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    6. 6

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    7. 7

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    5. 5

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää