Valikko

Olli Riikkalasta PaloDexin hallituksen puheenjohtaja



Instrumentariumin entisestä toimitusjohtasta Olli Riikkalasta tulee uuden PaloDex Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Yhtiö syntyi kun pääomasijoitusrahasto Altor osti General Electric Healthcaren hammaslääketieteellisen kuvantamisen laitteiden kehittämiseen, valmistukseen ja markkinointiin keskittyneet toiminnot.

- On hienoa päästä mukaan kehittämään tätä maailmanlaajuisesti jo nyt johtavaa hammaslääketeollisuuden laitevalmistajaa itsenäisenä, suomalaisena yrityksenä, kommentoi Riikala uutta pestiään.

PaloDex markkinoi tuotteitaan Instrumentarium- ja Soredex-tuotemerkkien alla. Yhtiöllä on tuotantoa Tuusulassa ja sillä on omat myyntiyhtiöt Ranskassa, Saksassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa.

Healthcare-yksikköä, kun GE osti Instrumentarium-konsernin vuonna 2003. Yksikkö valmistaa Tuusulan tuotetehtaalla röntgenteknologiaan perustuvia laitteita hammaslääketieteelliseen kuvantamiseen maailman markkinoille. Liiketoimintayksikkö toimii maailmanlaajuisesti, ja sillä on omat myyntiyhtiöt Ranskassa, Saksassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa.

Altor

Altor 2003 Fund on 650 miljoonan euron pohjoismainen pääomasijoitusrahasto, jonka sijoitusneuvojana toimii Altor Equity Partners. Altor pyrkii sijoittamaan enemmistöomistajana keskisuuriin yrityksiin Pohjoismaissa, keskittyen yrityksiin, joissa Altor voi edesauttaa pitkäjänteistä arvon luomista kasvun ja operationaalisten parannusten avulla. Altorilla on sijoitusammattilaisia Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Altor 2003 Fund -rahaston sijoittajat ovat johtavia pohjoismaisia ja kansainvälisiä institutionaalisia sijoittajia kuten Kuntien Eläkevakuutuslaitos, Nordea, Skandia Liv, AlpInvest, Standard Life sekä Harvardin, Princetonin ja Yalen yliopistot.

Perustamisensa jälkeen Altor on sijoittanut kymmeneen yritykseen: Contant (nykyisin osa Lindorffia), Lindorff, Dynapac, AGR, Relacom, Ferrosan, Meyn, Aalborg, Aco Hud ja PaloDEx.

Lisätietoja antavat:

Olli Riikkala, hallituksen puheenjohtaja, PaloDEx Group Oy puh. +358 400 439 005

Jaakko Kivinen, sijoitusjohtaja, Altor Equity Partners, puh. +46 730 799 110

Lisätietoja Altorista internet-osoitteeessa www.altor.com

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Näin suomalaiset tienaavat – katso yli sadan ammatin lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää