Valikko

Tieto-X:n tulos heikkeni

Tietotekniikan palveluyritys Tieto-X:n tulos heikkeni kolmannella vuosineljänneksellä viime vuoden heinä-syyskuuhun verrattuna. Liikevaihto puolestaan kasvoi hieman. Koko vuoden osalta Tieto-X odottaa osavuosikatsauksensa mukaan kasvun olevan maltillista ja tuloskehityksen kohtuullista.
Liikevaihto ylsi heinä-syyskuussa 5,7 miljoonaan euroon, kun se viime vuoden vastaavalla kaudella oli 5,6 miljoonaa euroa. Toisella vuosineljänneksellä liikevaihtoa kertyi 6,6 miljoonaa euroa.

Tieto-X:n tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 0,6 miljoonaa euroa, kun tulos vuotta aiemmin oli 0,9 miljoonaa euroa.

Liiketoiminnan kannattavuus heikkeni kolmannella neljänneksellä sekä edelliseen että viime vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Heinä-syyskuun liikevoitto oli 0,6 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 0,9 miljoonaa euroa.

Koko vuoden liikevaihdon Tieto-X arvioi kasvavan viime vuoden liikevaihtoa suuremmaksi. Kannattavuuden yhtiö kuitenkin ennakoi jäävän edellisvuotta heikommalle tasolle. Syynä tähän ovat yhtiön osavuosikatsauksen mukaan palveluiden kehittämiseen tehdyt panostukset sekä kasvaneet henkilöstökulut. Neljännen neljänneksen kannattavuuden yhtiö kuitenkin arvioi ylittävänsä viime vuoden loka-joulukuun tason.

Tieto-X osti aiemmin tässä kuussa oululaisen Symbian-ohjelmistokehityspalveluja tarjoavan Vega Technologiesin, ja yhtiön liiketoiminnan yhdistäminen Tieto-X:n liiketoimintaan kasvattaa konsernin liikevaihtoa merkittävästi vuoden viimeisellä neljänneksellä. Liikevoittoon yrityskaupalla ei kuitenkaan odoteta olevan merkittävää vaikutusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    3. 3

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    8. 8

      Yle: Anttilan lahjakortteja yhä ulkona 800 000 eurolla – vielä ehdit velkoa

    9. 9

      Nokia-brändi palaa älypuhelimiin – ”Asiakkaat tulevat ja halaavat”

    10. 10

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    9. 9

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää