Senteran tulos parani alkuvuonna - näkymät myönteiset

Tietojärjestelmätoimittaja Senteran tulos jatkoi paranemistaan tammi-syyskuussa. Yhtiö arvioi kasvunsa ja kannattavuutensa kohenevan myös viimeisellä neljänneksellä sekä alkuvuonna 2006.
Tulos ennen satunnaisia eriä ylsi 2,5 miljoonaan euroon, kun viime vuoden vertailujaksolla tulos oli 0,7 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos nousi 0,04 eurosta 0,16 euroon.

- Vuoden 2003 loppupuoliskolta saakka olemme määrätietoisesti parantaneet kannattavuuttamme ja päässeet myös reippaaseen kasvuun. Sentera on katsauskauden aikana täydentänyt toimialaosaamistaan muun muassa kaupan arvoketjussa ja logistiikassa, kun Tietonovo-yhtiöiden liiketoiminta liitettiin osaksi Sentera-konsernia maaliskuun alussa, kommentoi toimitusjohtaja Markku Toivanen .

– Tammi-syyskuun aikana uusien toimitussopimusten lukumäärä kaksinkertaistui vuoden 2004 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Parannusta läpi vuoden

Tammi-syyskuun liikevoitto nousi 0,7 miljoonasta eurosta 2,4 miljoonaan euroon. Heinä-syyskuun liikevoitto parani 0,2 miljoonasta eurosta 0,7 miljoonaan euroon. Liikevoittoprosentti nousi 4,1:stä 12,7:een.

Liikevoittoon sisältyy kertaeriä, joiden nettovaikutus toisen neljänneksen liiketulokseen on 0,7 miljoonaa euroa positiivinen. Kesäkuussa TeliaSoneralle myydystä EDI-liiketoiminnasta saatiin myyntivoittoa 0,9 miljoonaa euroa, mutta liiketoiminnan uudelleenjärjestelystä sekä EDI-kaupasta tuli myös 0,2 miljoonaa euroa kertakuluja.

Liikevaihto kasvoi 16,5 prosenttia viime vuoden tammi-syyskuusta. Sitä kertyi 19,1 miljoonaa euroa, kun viime vuonna samaan aikaan oltiiin 16,4 miljoonassa eurossa. Heinä-syyskuun liikevaihto kasvoi 4,8 miljoonasta eurosta 6,0 miljoonaan euroon.

Tammi-syyskuun liiketoiminnan kassavirta parani viime vuoden 0,8 miljoonasta eurosta 2,9 miljoonaan euroon.

Kasvu jatkuu vahvana

Sentera arvioi, että integraatioratkaisujen ja langattomien ratkaisujen sekä toiminnanohjaustuotteiden kysyntä on edelleen voimakasta. Strategisten asiakkaiden kanssa tehdyt suunnitelmat lisäävät myös palvelumyyntiä.

Vahvan kysynnän ja katsauskauden toimitussopimusten perusteella Sentera ennakoi kannattavan kasvun jatkuvan myös vuoden viimeisellä neljänneksellä sekä ensi vuoden alkupuolella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    8. 8

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    9. 9

      Frankfurtin ja Lontoon pörssien yhdistyminen uhkaa kaatua

    10. 10

      Helle: Lentolakkoa sovitellaan koko ilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    9. 9

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää