Valikko

Elisan tulos heikkeni - tehostamistoimenpiteet jatkuvat

Teleoperaattori Elisan tulos heikkeni odotuksia enemmän heinä-syyskuussa viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Yhtiön liikevaihto laski ja käyttökate aleni. Haasteellinen markkinatilanne ja liikevaihdon rakenteellinen muutos asettaa edelleen paineita tuloskehitykselle, Elisa toteaa osavuosikatsauksessaan.
Elisa kertoi myös jatkavansa tehostamistoimenpiteitä ja liiketoiminnan kehittämistä kilpailukyvyn parantamiseksi.

Heinä-syyskuun tulos ennen veroja oli 28 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 50 miljoonaa euroa. Analyytikot olivat uutistoimisto Startelin keräämässä ennusteessa arvioineet tuloksen yltävän keskimäärin 37 miljoonaan euroon. Osakekohtainen tulos lasi 0,15 euroon viime vuoden heinä-syyskuun 0,27 eurosta.

Käyttökate heikkeni viime vuoden 112 miljoonasta eurosta 85 miljoonaan euroon. Kireä markkinatilanne vaikutti Elisan mukaan kannattavuuteen heikentävästi, mutta Saunalahden liittymien tuoma lisäliikenne osittain kompensoi tätä.

Liikevaihtokin supistui

Liikevaihto pieneni 326 miljoonaan euroon edellisvuoden 333 miljoonasta eurosta. Liikevaihto pieneni odotuksia vähemmän, sillä analyytikot olivat arvioineet sen alenevan 324 miljoonaan euroon. Liikevoitto oli 33 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna oli 57 miljoonaa euroa.

Matkaviestintäliiketoiminnassa Elisan kokonaisliittymien määrä kasvoi yhtiön mukaan merkittävästi, kun Saunalahti siirsi asiakkaansa Elisan verkkoon.

Myös liittymien vaihtuvuus aleni 27,2 prosenttiin viime vuoden 32,3 prosentista. Laajakaistaliittymissä Elisa vahvisti markkinajohtajan asemaansa.

Rakennejärjestelyt jatkuvat

Kireä kilpailutilanne ja rakennejärjestelyt jatkuvat Elisan mukaan edelleen loppuvuonna, minkä johdosta loppuvuoden tuloksen ennustettavuus kärsii. Konsernirakenteen muutokset huomioiden yhtiö arvioi vertailukelpoisen liikevaihdon yltävän tänä vuonna viime vuoden tasolle.

Vertailukelpoisen käyttökatteen ja liikevoiton arvioidaan heikkenevän vuoden viimeisellä neljänneksellä jonkin verran kuluvan vuoden edellisten neljännesten tasosta.

Kannattavuutta alentavat Elisan osavuosikatsauksen mukaan markkinapanostukset, keskihintojen lasku matkaviestintäliiketoiminnassa sekä kiinteän verkon liiketoiminnan rakenteellinen muutos.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    11. Näytä lisää

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää