Tietoturvaloukkauksia joka toisessa yrityksessä

Yrityksiin kohdistuvat rikokset ovat selvästi lisääntyneet ja joka toisen yrityksen tietoturvaa on loukattu, kertoo Keskuskauppakamarin kyselytutkimus.

Sen mukaan yli kolmannes yrityksistä arvioi, että rikosriskit ja väärinkäytökset ovat lisääntyneet viimeisen kolmen vuoden aikana.

Selkeintä kasvu on ollut isoissa, yli 250 henkilöä työllistävissä yrityksissä. Niistä lähes puolet arvioi, että rikokset ovat lisääntyneet. Enemmistö kaikista yrityksistä kuitenkin katsoo, että rikosten määrä on pysynyt ennallaan.

Tietoturvaloukkauksissa tuntuma on synkempi. Yli puolet vastaajista on sitä mieltä, että yrityksen tietoturvaa on loukattu viimeisen kolmen vuoden aikana. Kolmanneksella oli myös tuntuma tietoverkkoon kohdistuneesta murtautumis- tai hakkerointiyrityksestä. Yleisintä se oli suuremmissa yrityksissä.

Puolet selvitykseen vastanneista yrityksistä omasi mielestään sellaista tietoa tai omaisuutta, joka voisi joutua yritysvakoilun kohteeksi. Kuitenkin vain noin joka kolmas oli laatinut strategisten tietojen käsittelystä ohjeet.

Yleisin esille tullut väärinkäytös on tietojen kopiointi ennen työsuhteen päättymistä. Tietojen kopiointi omaan käyttöön on yleisintä isoissa yrityksissä, joista joka neljäs ilmoitti havainneensa työntekijän kopioineen tietoja ennen siirtymistä pois yrityksen palveluksesta.

Yritykset ovat varautuneet heikosti myös työntekijän lähtöön yrittäjäksi tai kilpailijan palvelukseen. Kilpailukieltosopimus on käytössä vain 54 prosentilla yrityksistä.

Henkilökunnan väärinkäytöksistä on tuntumaa lähes joka kolmannella yrityksellä. Varkaudet ja hävikki kiusaavat erityisesti rakennusalaa ja kauppoja.

Keskuskauppakamarin ja Helsingin kauppakamarin Taloustutkimuksella teettämään turvallisuusselvitykseen vastasi syyskuun aikana 463 yritysten edustajaa..

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Kolumbia tilasi kolikoita Suomesta

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Helle: Lentolakkoa sovitellaan koko ilta

    10. 10

      Pörssin päälistalle pyrkivä Suomen Hoivatilat ampaisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää