Tietoalojen odotukset korkeimmalla kolmeen vuoteen

Tietotekniikan palveluiden luottamusindikaattori on pysynyt edelleen nousussa. Myynti on jatkunut vahvana ja yritysten odotukset loppuvuoden osalta ovat korkeimmalla tasolla kolmeen vuoteen. Myös alan henkilöstömäärä on kasvussa, kertoo tuore suhdannekatsaus.

Kesästä lähtien henkilöstömäärä on kasvanut tasaisesti. Lokakuussa yli 60 prosenttia yrityksistä oli palkannut lisää väkeä ja tahdin uskotaan jatkuvan lähikuukausina.

Tietoalojen liiton katsauksen mukaan alan palveluiden suhdannenäkymät ovat huomattavasti muuta palvelualaa paremmat. Lokakuun suhdanneodotuksia kuvaava saldoluku oli +37, kun se kaikissa palveluyrityksissä oli -3.

Viime kuukausien suhdannekehitys on ollut vastaajien mukaan odotettua positiivisempaa ja lähes puolet yrityksistä uskoo vauhdin vain paranevan.

- Vahva vire jatkuu. Erityisesti pienet yritykset näyttävät olevan hyvässä kasvuvauhdissa, sanoo Tietoalojen liiton toimitusjohtaja Tarja Virmala.

Myynnin kasvun kääntöpuolena on ollut matala hintataso. Samoin on käynyt myös teollisuudessa ja muilla palvelualoilla.

Lähes kaksi kolmannesta yrityksistä on kuitenkin lisännyt myyntiään edellisistä kuukausista. Vielä suurempi osuus vastanneista odottaa myynnin kasvavan loppuvuoden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    2. 2

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    3. 3

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    4. 4

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    5. 5

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    8. 8

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    9. 9

      Euroalueen talouskasvu yllätti iloisesti tammikuussa

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    4. 4

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää