Loewe Opta näyttää elpymisen merkkejä

Saksalainen luksustelevisioiden valmistaja Loewe Opta on toiveikas, kun sen kolmas kvartaali on pahemmitta takaiskuitta takanapäin ja lupaavat joulumarkkinat ovat vielä edessäpäin. Litteänäyttöisten laitteiden liikkeellelähdössään myöhästynyt yritys on nyt saanut niistä hyvän ponnistuspohjan.
Loewe Opta näyttää pahimmasta kriisistä selviämisen merkkejä, vaikka kolmas kvartaali tiesi vielä 1,5 miljoonan euron miinusta ja lievää liikevaihdon 7 miljoonan euron takapakkia. Yhdeksän kuukauden osalta tulokseen on kumuloitunut miinusta 4,3 miljoonaa euroa, kun taas liikevaihto on kasvanut 11 prosenttia.

SDax-pörssinoteerattu Loewe Opta uskaltaa olettaa positiivista tulosta tilivuotensa viimeisellä kvartaalilla. Odotukseen antavat aihetta Saksan markkinoiden parempi vetäminen ja myös ulkomaisen myynnin parantuninen. Yhteistyössä osakkaansa Sharpin kanssa kykenee tarjoamaan entistä parempaa valikoimaan luksus-luokan litteänäyttöisiä televioita.

Loewe Opta on viimeisiä itsenäisiä saksalaisia televisionvalmistajia Metzin ohella. Sen ensimmäisessä kriisissa 90-luvulla se oli joutunut turvautumaan Panasoniciin. Sen jälkeen se käväisi englantilaisen 3i-sijoitusyhtiön salkussa ja vietiin sitten vuonna 1999 pörssiin. Uudessa kriisivaiheessa sen pelastajaksi nousi japanilainen Sharp, joka on nostanut siinä omistusosuutensa jo lähes 30 prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Kolumbia tilasi kolikoita Suomesta

    9. 9

      Helle: Lentolakkoa sovitellaan koko ilta

    10. 10

      Pörssin päälistalle pyrkivä Suomen Hoivatilat ampaisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää