Valikko

Siemensin ensimmäinen vuosi Kleinfeldin ohjaksissa

Elektroniikkakonserni Siemens on onnistunut lisäämään liikevaihtoaan 75,4 miljardiin euroon ja kirjannut voittoa 2,25 miljardia voittoa syyskuussa päättyneellä tilikaudellaan 2004/05. Kaikista 12 toimialasta 11:lla päästiin voiton puolelle, poikkeuksena vain it-palvelujen SBS, Siemens Business Systems.
Kulunut toimikausi oli nuoren johtajan Klaus Kleinfeldin ensimmäinen kausi konsernin johdossa Heinrich von Piererin jälkeen. Hän saattoi itse ilmaista vuositasekonferenssissa Münchenissä tyytyväisyytensä yhtiön kehitykseen: "Olemme mitä oivallisemmalla tiellä Siemensin saattamisessa huippukuntoon tulevaisuutta varten".

Saksalainen media ei ollut Siemensin tilanteesta yhtä hyvillään, vaan kiinnitti huomiota siihen, miten huonosti sujuneet matkapuhelinbisnes - jotka lopulta myytiin BenQ:lle - ja ja jäljelle jäänyt murheenkryyni, it-palvelujen SBS ovat rasittaneet konsernin tulosta.

Kleinfeld näki paljon vaivaa selittääkseen SBS-kuviota. Hän vahvisti, että saneerauksessa ajetaan ensi vuonna 2400 työpaikkaa alas Saksassa. Se ei tietenkään riitä kuittaamaan 1,5 miljardin säästötavoitetta - joka aiotaan panna toteen maailmanlaajuisesti kahden vuoden sisällä - vaan jättää avoimia kysymyksiä. Mediassa on pidetty mahdollisena myös divisioonan myyntiä.

Siemensin it-tietotaito ei ole kuitenkaan kasautunut vain SBS:iin, vaan sitä vaaditaan yhä enemmän kaikilla sen teknillisillä ja teollisilla toimialoilla. Kleinfeld ylpeili konsernin 45000 t&k-työntekijöillä, joista 30000 on ohjelmistonkehittäjiä - määrä jolla saksalaisyritys menee jo Microsoftinkin ohitse.

Kleinfeld muotoili Siemensille merkittävää roolia vastaamisessa suuriin globaaleihin megatrendeihin - kaupungistuminen ja väestön ikääntyminen. Konserni näyttäytyi elintärkeisiin infrastruktuureihin keskittyvänä elektroniikkakonsernina, joka kykenee toteuttamaan monipuolisia teknologiaprojekteja eri toimialadivisiooniensa yhteishankkeina.

Siemensin lehdistökonferenssi ajettiin nopeutetulla aikataululla lävitse, koska Klaus Kleinfeldillä oli kiire Berliiniin. Siellä häntä odotti Kiinan presidentti Hu-Tshintao valmiina allekirjoittamaan yli yhden miljardin arvoisen sopimuksen Siemensin kanssa - isoimpana diilinä 60 huippunopeaa junaa, joista saksalaiset ovat perimässä 669 miljoonaa euroa.
sopimuksen 60

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    8. 8

      Nokian johto teki 3,4 miljoonan kaupat yhtiön osakkeilla

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää