Koronnousu näkyy jo varovaisuutena lainatiskeillä

Korkojen kääntyminen reippaaseen nousuun syksyn aikana alkaa jo näkyä pankkien asuntolainatiskeillä.

Pankkien mukaan lainanottajat ovat muuttuneet aiempaa harkitsevimmiksi ja heidän huolensa koronnousun mahdollisuudesta on selvästi lisääntynyt syksyn mittaan, vaikka lainojen menekissä ei vielä näykään muutoksia.

Jatkossa tämä voi kuitenkin hidastaa lainakauppaa.

- Jo nyt nähty reilun puolen prosenttiyksikön suuruinen korkotason nousu lisää asunnonostajien harkintaa. Se voi jo riittää pudottamaan asuntolainojen kysynnän nykyiseltä ennätystasolta, uskoo Osuuspankkikeskuksen pääekonomisti Timo Lindholm.

Lainakaupan hienoinen hidastuminen olisi Lindholmin mukaan tervetullutta, koska matala korkotaso on johtanut asuntohintojen kovaan nousuun.

Konkreettisemmin lainanottajien huolen kasvu näkyy Nordean ja Sammon mukaan siinä, että pitkiin viitekorkoihin sidotuista lainoista ollaan nyt aiempaa kiinnostuneempia.

- Lainanottajat ovat nyt havahtuneet siihen, että koronnousun mahdollisuus on nyt todellinen pitkään jatkuneen laskun jälkeen, sanoo Nordean asuntorahoitusjohtaja Jussi Ala-Könni.

Huoli korkotason noususta ei vielä ole vaikuttanut nostettujen lainojen suuruuteen.

Syksyn ajan jatkunut korkotason selkeä nousu on tähän mennessä nostanut asuntoluotoissa yleisimmin viitekorkona käytettyä vuoden euriboria jo noin puoli prosenttiyksikköä loppukesän tasolta.

Korko on kivunnut nyt jo 2,65 prosenttiin. Yhtä korkealla se oli viimeksi vuoden 2003 alussa.

Jyrkin nykäisy ylöspäin on tapahtunut viimeisen reilun parin viikon aikana, jolloin vuoden euribor on noussut 0,3 prosenttiyksikköä. Vielä heinäkuussa se oli 2,15 prosentin hujakoilla ja kesäkuussa se kävi vielä alempana.

Nyt nähty puolen prosenttiyksikön koronnousu tarkoittaa, että eilen otetussa 150 000 euron suuruisessa lainassa kuukausierä on 38 euroa suurempi kuin vastaavassa lainassa, joka otettiin heinäkuussa.

Näin käy jos kuukausierä oli kesällä 816 euroa ja 20 vuodeksi otettu laina on sidottu vuoden euriboriin marginaalin ollessa 0,6 prosenttia.

Yli 200 euron kuukausittainen lisäys lainahoitomenoihin tulisi vasta korkotason kaksinkertaistuessa.

Ala-Könnin mukaan asuntovelallisten lainanhoitokykyyn nyt nähdyllä nousulla ei vielä olekaan vaikutusta vaan vaikutus on enemmänkin psykologinen.

- Jos korko säilyy pitkään nousu-uralla se voi saada ihmiset lykkäämään asunnonostoa tai pienentämään lainasuunnitelmiaan. Niin on ainakin yleensä käynyt, Ala-Könni arvioi.

Hänen mukaansa loppuvuonna lainakauppaa voi hieman hidastaa pelkästään sekin, että joulun lähestyminen yleensä hiljentää asuntokauppaa.

- Asuntolainakauppa rupeaisi hidastumaan kunnolla, jos korko nousisi yli neljään prosenttiin. Niin kovaan nousuun en kuitenkaan usko, ennakoi Lindholm.

Samaa mieltä on myös Ala-Könni.

Sammossa korkotason nousu on jo jonkin verran lisännyt lainojen sitomista pitkiin viitekorkoihin, kertoo Sammon pääkaupunkiseudun aluejohtaja Kenneth Kaarnimo.

- Eniten näistä ovat lisääntyneet 10 ja 15 vuoden viitekorkoihin sidotut lainat, Kaarnimo toteaa.

Nordeassa asiasta on Ala-Könnin mukaan tullut vasta kyselyjä.

Korkotason nousu on Sammossa johtanut siihen, että pankki on jo nostanut syyskuun lopussa markkinoille tuomansa 15 vuoden kiinteäkorkoisen lainan korkoa marraskuun alussa. Kun se vielä lokakuussa mainosti tarjoavansa tätä lainaa 3,75 prosentin hintaan, niin nyt hinta on noin reilut neljä prosenttia vaihdellen päiväkohtaisesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      Pörssiyhtiöt yhtiöittämässä kannustinjärjestelmiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää