Valikko

Finnet kutistuu vielä kolmannekseen

Finnet-konserni esitteli aamulla uuden organisaatiomallinsa. Potkut ovat tulossa 84 hengelle ja ulkoistus uhkaa 150 työpaikkaa. Vähennykset tehdään syksyyn 2006 mennessä.

Yhtiö selkiyttää rakennettaan luomalla itsenäiset matkaviestinnän ja kiinteän verkon kokonaisuudet. Uudistuksessa matkaviestinliiketoiminnasta rakennetaan itsenäinen kokonaisuus, joka toimii DNA-nimellä. DNA:n toimitusjohtajana toimii Riitta Tiuraniemi.

Kiinteän verkon liiketoiminta tarjoaa puhelinyhtiöiden ja muiden yhteistyökumppaneiden tarvitsemia operaattoripalveluita. Yhtiö aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa Finnet Carrier-nimellä. Yhtiölle etsitään toimitusjohtajaa.

Finnet Oy jää pelkäksi holding-yhtiöksi, jolla ei ole liiketoimintaa.

Höyläys ei vielä lopu tähän. Finnetistä on syksyn aikana lähtenyt jo kymmeniä työntekijöitä vapaaehtoisesti. Lisää voi olla tulossa, sillä Finnet aikoo myydä pääkaupunkiseudulla toimivan puhelinyhtiönsä Finnet Comin, joka työllistää toista sataa työntekijää.

Sen jälkeen Finnetissä on jäljellä nykyisen noin 600 työntekijän sijasta enää parisataa työntekijää.

Puhelinyhtiöt ovat jo myyneet pieniä palasia Finnet Comista. Marraskuun alussa Finnet Comin Tampereen toiminnot osti Finnet-leiriin kuuluva Tampereen Puhelin. Finnet Com kiinnostanee etelään mielivää lahtelaista Päijät-Hämeen Puhelinta, joka on laajentanut jo Hämeenlinnan, Hyvinkäälle ja Riihimäelle.

Finnet-konserni karsii kovalla kädellä myös matkapuhelinoperaattorinsa DNA:n toimintoja. Maakuntien puhelinyhtiöt keskittävät DNA:n toiminnot Helsinkiin ja yhteen liiketoimintayksikköön. Koko konsernin irtisanottavista suurin osa työskentelee matkapuhelinoperaattori DNA:ssa.

DNA:n omistajayhtiöt haluavat päästä irti kovassa hintapaineessa olevasta matkapuhelintoiminnoista ja etsivät operaattorille ostajaa. Operaattorin tasetta ne paikkaavat käynnistämällä loppuvuonna osakeannin.

Syksyn yt-neuvottelujen aikana kauppaneuvottelut DNA:sta ovat olleet jäissä. Yksi vahva ostajaehdokas on tanskalainen TDC, jolla on Suomessa kattava Songin runkoverkko. TDC on kuitenkin itse yritysostojen kohde ja toistaiseksi poissa laskuista.

(Juttua päivitetty klo 9.50, jossa korjattu irtisanottavien määrä).

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    2. 2

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    8. 8

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää