It-alalle selkeämmät potkusäännöt

Erityisalojen Toimihenkilöliitto Erto ja Tietoalojen liitto ovat laatineet yhdessä alan yritysten käyttöön pelisäännöt, kuinka muutostilanteet voitaisiin hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla. Suositus tietotekniikka-alan muutostilanteiden hyvästä hoitamistavasta painottaa luottamuksellisuutta ja aitoa yhteistyötä.

Yrityksiä kannustetaan selvittämään hyvissä ajoin tulevien muutosten aiheuttamat uudelleenkoulutustarpeet sekä mahdolliset uudet työtehtävät. Tavoitteena on siirtää yt-prosessien painopistettä neuvotteluista ennakointiin.

- Voimassaoleva yt-laki antaa hyvät eväät ennakoivaan yhteistoimintaan jo ennen mahdollisia henkilöstövähennyksiä. Antamamme suosituksen tavoitteena on edistää yhteistyötä, jotta yt-neuvottelut eivät ajautuisi vain lain muotoseikkojen täyttymisen valvontaan, sanoo työmarkkinajohtaja Timo Höykinpuro Tietoalojen liitosta.

- Jos silti ajaudutaan irtisanomisneuvotteluun, yhteistoiminnan hoitamisella laadittujen pelisääntöjen mukaisesti voidaan ennakolta välttää perusteettomia irtisanomisia - ja sen myötä sekä työntekijä- että työnantajapuolella epätoivottuja jälkikäteisriitoja, katsoo Erton lakimies Jarkko Pehkonen.

Liitot ovat jo aiemmin kirjanneet työehtosopimuksen liitteeksi suosituksen työvoiman määrän ja laadun ennakoimisesta sekä tätä varten perustetusta työryhmästä. Työryhmä on saanut työnsä valmiiksi, ja suositus on jaettu alan yritysten käyttöön.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    4. 4

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Korkokatto isommillekin vipeille? Pikaluottoja halutaan suitsia tiukemmin

    7. 7

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    10. 10

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää