Valikko

Kaunista naisen päälle



Muotitaiteilija Janne Renvall elää vuoden vilkkainta aikaa.

Viime viikolla presidentin kansliasta lähtivät kutsut itsenäisyyspäivän linnanjuhliin. Renvallin ateljeessa puhelin on pirissyt tällä viikolla. Linnan naisvieraat pyytävät taitelijaa loihtimaan itselleen ikimuistoisen iltapuvun vuoden suurimpaan juhlaan.

Käsityönä tehty yksittäiskappale vie aikaa, eikä puvun suunnittelu tapahdu hetkessä. Janne Renvall pitää ylärajana kymmentä iltapukua.

Iltapukuja Renvall on valmistanut linnan juhliin uransa alusta lähtien. Vuodesta 1988 alalla vaikuttanut Renvall on kymmenkunta viime vuotta omistautunut pelkästään juhliin ja häihin valmistautuvien naisten pukeutumiselle.

Renvallin vuoro oli suunnitella presidentti Tarja Halosen iltapuku kolme vuotta sitten. Presidentin yllä oli tuolloin harmaasta pitsistä ja silkkikrepistä tehty puku.

- Olen näitä pitsimiestä. Halusin nähdä presidentin naisellisena, Renvall kuvaa tyyliään.

Pitsien lisäksi hän yhdistää pukuihinsa kotimaisia turkiksia. Renvallin mielestä suuren juhlan pukuun sopii hyviksi esimerkiksi turkisstoola. Turkis toimisi koruna ja korostaisi iltapuvun leikkauksia ja materiaaleja.

Linnan juhlista näkyy Renvallin mielestä se, että ihmiset ovat valmiita sijoittamaan arjen ylellisyyteen.

- Tämä ei koske pelkästään vaatteita. Ihmiset haluavat muutenkin itselleen teetettyjä asioita ja arvostavat käsityötä. Kotiin he hankkivat esimerkiksi kirjahyllyn mittatilaustyönä. Hääjuhliin uhrataan paljon varoja, kaikki suunnitellaan ainutkertaisiksi.

Linnan juhlista ihmiset haluavat kokonaisvaltaisen elämyksen. Iltapuvun hankinta on yksi osa kokonaiselämystä. Juhlapäivään kuuluvat asuun sopivat asusteet ja korut, kampaajalla ja meikkaajalla käynnit, jatkot linnan jälkeen hyvässä ystäväpiirissä.

- Monet tulevat juhliin muualta Suomesta. Matka Helsinkiin, hotellimajoitukset ja ravintolassa käynnit kuuluvat ikimuistoisiin kokemuksiin. Ihmisethän tykkäävät tarinoista. Linnan juhla on oman elämän sisällä ollut tarina, jota on kiva muistella.

Suomalaisten suosiman mustan värin Renvall toivoo vähenevän iltapukujen kavalkadista. Itsenäisyyspäivä merkitsee iloista juhlaa, jossa väriä voisi käyttää enemmän.

- Monet pitävät mustaa tyylikkäänä värinä, minulle se on viimeinen valinta. Televisiossa musta iltapuku näyttää helposti möykyltä eikä musta väriä tuo pukua eikä kantajaansa hyvin esille.

Paljas pinta kuuluu Renvallin mielestä myös juhlaan.

- Kutsussa miehiä pyydetään pukeutumaan frakkiin. Etiketti sallii silloin naiselle avoimenkin juhlapuvun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää