A-Katsastus myydään ulkomaille

A-Katsastus myydään eurooppalaiselle pääomasijoittajalle Bridgepointille. Kauppahintaa ei kerrota. Myyjänä on MB Rahastot, joka osti yhtiön yhdessä johdon kanssa Suomen valtiolta alkuvuonna 2003.

MB Rahastot myy oman osuutensa, nykyinen johto säilyttää omistuksensa ja nykyiset tehtävänsä. Yhtiö hakee jatkossa kasvua ulkomailta.

- Uusi omistaja takaa meille jatkossakin hyvät resurssit kansainväliseen kasvuun ja palveluiden kehittämiseen Suomessa, A-Katsastuksen toimitusjohtajana jatkava Lasse Korppi kertoo yhtiön tiedotteessa.

Viime vuonna A-Katsastuksen liikevaihto oli 81,3 miljoonaa euroa. Yhtilöllä on henkilöstöä yhteensä noin 1400, joista 1200 Suomessa. Katsastusasemia yrityksellä on kaikkiaan lähes 200, joista Suomessa yli 160.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    9. 9

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    10. 10

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää