Siemens aikoo selättää Nokian Aasiassa

Kilpailu Kiinan ja muun Aasian verkkomarkkinoista kiristyy. Kilpailua kiihdyttävät erityisesti Kiinaan rakennettavat uudet 3G-verkot, joihin matkapuhelinoperaattoreiden arvioidaan investoivan jopa 10 miljardia dollaria. Nokian ja Ericssonin lisäksi Aasian apajille tähtää tosissaan myös Siemens.

Siemensin matkapuhelinverkoista vastaava johtaja Christoph Caselitz sanoi viime viikolla Financial Times -sanomalehdessä, että heidän tavoitteena on nousta Nokian ohi maailman toiseksi suurimmaksi matkapuhelinverkkojen laitevalmistajaksi.

Siemensin suunnitelmissa on päihittää Nokia valtaamalla vahva asema Kiinan ja Aasian kasvavilla verkkomarkkinoilla.

Caselitzin mukaan yhtiö aikoo investoida voimakkaasti alueelle. Hän ei sulje pois yritysostojen mahdollisuutta.

Kiinassa Siemensillä on yhteistyöyritys paikallisen verkkolaitevalmistaja Huawei Technologiesin kanssa. Huawei on kiinalaisten verkkolaiteyritysten ykkönen, joka kunnostui viime vuonna saamalla hollantilaisen Telfort-operaattorin wcdma-teknologian perustuvan 3G-verkkotilauksen.

Hong Kongissa järjestetyssä 3G-kongressissa Caselitz sanoi, että 37 prosenttia 3G-verkkojen käyttäjistä on vuonna 2010 aasialaisia.

Nokia on puolestaan arvioinut, että kolmen vuoden aikana Kiinassa on yli 200 miljoonaa uutta matkapuhelimenkäyttäjää.

Matkapuhelinverkoissa selvä markkinajohtaja on ruotsalainen Ericsson, joka on ilmoittanut markkinaosuudekseen 35 prosenttia.

Nokian ja Siemensin välillä kilpailu on kovaa. Markkinatutkimusyhtiö Gartnerin mukaan Nokian markkinaosuus oli viime vuonna 14 prosenttia ja Siemensin 13 prosenttia.

Siemensin kilpailuetuna on, että se on menneisyydessään saavuttanut kohtuullisen hyvän aseman myös lankapuhelinverkoissa. Sen kautta yhtiöllä valmiina suhde moniin operaattoreihin ja yrityksiin. Nokian puolestaan joutuu käyttämään rahaa markkina-asemansa rakentamiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    3. 3

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    4. 4

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    5. 5

      Työpaikoilla heräsi huoli: Saako pöydällä pitää Trump-nukkea?

    6. 6

      Comptelin hallitus pitää Nokian ostotarjousta kohtuullisena

    7. 7

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää