Valikko

Alfa osti TeliaSoneran havittelemia Turkcell-osakkeita

Teleyhtiö TeliaSoneran viestintäjohtajan Michael Kongstadin mukaan yhtiö on tänä aamuna saanut tietää, että turkkilainen Cukurova-ryhmä ja venäläinen Alfa Group ovat toteuttaneet keskinäisen järjestelynsä.
– Me kuulimme tänä aamuna, että he ovat saaneet järjestelyt päätökseen ja siirtäneet osakkeet, Kongstad kertoi uutistoimisto Startelin haastattelussa.

TeliaSonera kertoi tänä aamuna aloittavansa uusia oikeustoimia sekä Cukurovaa että Alfaa vastaan. Kongstadin mukaan tänään kerrotut oikeusprosessit eivät kuitenkaan liity millään tavalla Cukurovan ja Alfan järjestelyn toteutumiseen, vaan kyse on itsenäisistä ja erillisistä tapauksista.

– Meillä on meneillään Genevessä ja Wienissä välimiesoikeusprosessit, joissa päätetään Cukurovan kanssa keväällä tehdyn esisopimuksen pitävyys, Kongstad totesi.

TeliaSonera sopi Cukurovan 27 prosentin osakepotin ostosta maaliskuussa. TeliaSoneran piti maksaa osuudesta 3,3 miljardia dollaria eli 2,8 miljardia euroa. Kauppa kuitenkin kariutui, kun Cukurova ilmoitti yllättäen myyvänsä osan osakkeistaan Alfa Groupille.

Cukurovan kerrotaan saaneen Alfa Groupilta 3,3 miljardin dollarin lainan. Vastineeksi Alfa sai 13 prosentin osuuden matkapuhelinoperaattori Turkcellista. Cukurova ja Alfa ovat myös kertoneet tekevänsä yhteistyötä säilyttääkseen enemmistövallan Turkcellissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    7. 7

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Anvia aloittaa yt:t – vähentää enintään 25 työpaikkaa

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    8. 8

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    9. 9

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää