Valikko

Fortum jäi hännille asiakastyytyväisyydessä

Helsingin Energialla on kaikkein tyytyväisimmät yksityisasiakkaat ja Fortumilla tyytymättömimmät. Helsingin Energian ohella plus-pisteitä keräävät pienet paikalliset energiayhtiöt, kertoo tuore Epsi-ratingin asiakaskysely.

Helsingin Energialla asiakastyytyväisyysindeksi on 71. Saksalaisen E.ONin puolestaan 61,7. Vattenfallin ja Fortumin indeksit putoavat alle 60:n.

Helsingin Energia on kyselyn mukaan kärjessä toiminnan laadussa, asiakaspalvelussa ja hintalaatu-suhteessa. Pienet yhtiöt pärjäävät pitkälti samoilla aseilla.

Vattenfall sitä vastoin saa varsinkin neuvonnan ja asiakaspalvelun osalta huonon arvosanan.

Vattenfall pärjäsi Ruotsissa suhteellisesti paremmin kuin Suomessa, sillä se tuli länsinaapurissa toiseksi. Fortumin asiakastyytyväisyysindeksi oli myös Ruotsissa kaikkein huonoin.

Yritysasiakkailta Fortum saa hieman paremmat arviot kuin kuluttajilta.

Tutkimuksen tiedot kerättiin marraskuussa Hermelin Nordic Researchin puhelinhaastatteluilla ja sen virhemarginaali on noin 2 indeksipistettä molempiin suuntiin.

Tutkimus on osa Euroopan-laajuista EPSI Rating asiakastyytyväisyystutkimusta. Siinä on tämän syksyn aikana kartoitettu muun muassa kaupan alan asiakastyytyväisyyttä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    9. 9

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    10. 10

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää