Valikko

Rata: Pankkien asuntoluottoriskit jo suurempia kuin 80-luvulla

Rahoitustarkastus varoittaa pankkien luotonannon muuttuneen niin löysäksi, että luotonannon riskit ovat tänä päivänä jo suuremmat kuin pankkikriisiin johtaneina 80-luvun lopun hulluina vuosina.

Vaikka pankkien viralliset riskienhallintaprosessit ovatkin parantuneet, ovat pankkien toimintakäytännöt muuttuneet huonompaan suuntaan ja ovat nyt selvästi riskipitoisempia kuin 1980-luvulla, sanoo Ratan apulaisjohtaja Jukka Vesala.

- 1980-luvulla vakuudet olivat paremmin kunnossa ja lainat pienempiä, Vesala muistuttaa.

Rahoitustarkastus julkisti maanantaina pankkien asuntoluotonannon riskeistä tekemänsä selvityksen, joka paljastaa pankkien luotonannon riskien lisääntyneen nopeasti kilpailun kiristyessä.

Rata syyttää pankkien alkaneen tinkiä lainojen vakuuksista ja myöntäneen luottoja jo ilman omarahoitusosuutta. Myös laina-aikojen piteneminen ja marginaalien kutistuminen kasvattavat Ratan mukaan riskejä.

Lainaehtojen löystymistä on tapahtunut Vesalan mukaan monissa pankeissa - mutta ei toki kaikissa - ja varsinkin pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa.

Mitään kriisiuhkaa ei pankeilla kasvaneista riskeistä huolimatta toistaiseksi toki ole.

- Vaikka pankeilla tällä hetkellä meneekin hyvin, niin pidemmällä aikavälillä niille voi kuitenkin tulla kannattavuusongelmia, jos esimerkiksi volyymikasvu heikkenee tai toimintaympäristö muuten muuttuu ja ne eivät ole varautuneet siihen, Vesala sanoo.

Lyhyellä aikavälillä hän on kuitenkin huolestuneempi asiakkaista, kun rahaa lainataan näille liian heppoisin perustein.

- Haluamme korostaa myös asiakkaiden omaa vastuuta, heidänkin on itse on huolehdittava, ettei lainataakka kasva niin suureksi, ettei sen hoitaminen onnistu korkojen noustua, Vesala painottaa.

Rata aikookin kiristää nyt valvontaotettaan pankeista. Ensimmäinen askel on sen pankeille lähettämä paimenkirje, jossa se vaatii pankkeja kiinnittämään huomiota riskienhallintaan sekä hyvän pankkitavan edellyttämään asiakkaan taloudellisen kantokyvyn huomioimiseen.

Sen lisäksi Rata aikoo ruveta valvomaan luotonantoa aiempaa enemmän.

- Ryhdymme käymään läpi pankkien luottosalkkuja ja yksittäisiä luottoja ja niiden ehtoja, Vesala kertoo.

Rata voi antaa pankeille huomautuksen, jos luotonanto ei täytä sen ohjeita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää