Valikko

Fortum kasvaa Venäjän lämmössä

Fortum oli sijoittanut ostoksiin Luoteis-Venäjällä 150 miljoonaa euroa jo ennen lokakuun lopussa sovittua kauppaa Kolenergon 25 prosentin osakepotista.

Sekä osakkuusyhtiö Len-energo että Kolenergo kannattavat suomalaisen mittapuun mukaan vaatimattomasti. Fortumin sähkö- ja lämpöbisneksistä vastaavan johtajan Tapio Kuulan mukaan Fortumin sijoitusten tuotto-odotukset perustuvatkin Venäjän sähköreformiin ja toiminnan tehostamiseen.

Tavoitteen saavuttamiseen kuluu kuitenkin vuosia.

- Teemme sinne pitkän aikavälin investointeja. Jos ajatellaan siellä tukkumarkkinoiden olevan kohtuullisen hyvin toimivassa tilanteessa 2008-2009, niin silloin tuotantoyhtiö voi tehdä siellä kohtuullista tulosta. Siitä eteenpäin tuloksentekopotentiaali paranee.

- Pidän varsin todennäköisenä, että yhtiöt täyttävät myös Suomessa Fortumille asetetut tavoitteet, pohtii Kuula.

Fortum etenee Venäjällä suuren sähkömullistuksen keskellä. Venäjä pilkkoo vanhat alueelliset yhtiöt ja kokoaa niitä uudestaan niin, että tuotanto ja jakelu eroavat. Vapain sähkömarkkinatalous on määrä koittaa tuotannossa ja tukkumarkkinoilla.

Jakelussa ja kantaverkkosiirrossa valtion omistus ja kontrolli pysyy tiukempana.

Fortumin Venäjän valtauksen ydin on Luoteis-Venäjän yhtiöiden Lenenergon, Kolenergon ja Karelenergon voimalat yhteen kokoava alueellinen tuotantoyhtiö (Territorial Generating Company) TGC-1. Fortumin omistukset tuottavat yli 26 prosentin omistusosuuden siitä.

TGC-1 aloitti jo lokakuun alussa, mutta lopullisessa muodossaan se ei vielä ole. Yhtiön on tarkoitus myös listautua, mutta Kuulan mukaan Fortum ei hae pikavoittoa osakkeiden arvonnoususta.

- Me olemme pitkän aikavälin teollinen investoija. Olemme jo Lenenergolta saaneet ja uskomme että jatkossakin saamme osinkoja, kuvaa Kuula tuottojen kotiutusta.

Fortum voi vielä sijoittaa venäläisyhtiöihin lisääkin. Kuulan mukaan enemmistöomistuskaan ei ole poissuljettu vaihtoehto, mutta ei toisaalta varsinainen tavoitekaan. Ylä- tai alarajaa Venäjän sijoituksilleen Fortum ei ole lyönyt lukkoon.

Tukkuhinta ratkaisee sähkön tuotantoyhtiön tuloksen. Säänneltykin megawattitunnin tukkuhinta on kohonnut jo alle kymmenen euron tasolta 15-20 euron haarukkaan, mutta aidon vapauden koittaessa hinta nousee vielä, uskoo Kuula.

Fortumin logiikan mukaan tukkuhinnan on Venäjälläkin noustava, koska muuten investoinnit uusiin voimaloihin eivät kannata. Vanhentuvia voimaloita on kuitenkin pakko korvata uusilla.

Nousevan tukkuhinnan lisäksi Fortum laskee saavansa sijoituksilleen tuottoa osakkuusyhtiön sähköntuotantoa tehostamalla.

Kuulan mukaan voimaloiden hyötysuhdetta voi parantaa merkittävästi monin konstein: paremmilla laitteilla, automatisoinnilla, voimaloiden käytön tehostamisella sekä optimoinnilla.

Pietarin lämmitys on tärkeä osa Fortumin Venäjän strategiaa. Jo TGC-1 tuottaa terawattitunneissa laskien lämpöä jopa enemmän kuin sähköä. Pääosa tuotannosta on yhdistettyä sähkön ja lämmöntuotantoa.

Fortumia kiinnostaa myös suora toiminta Pietarin lämpöbisneksessä.

- Pietarissa voi hyvin syntyä jonkin uuden alueen lämpöratkaisuja, joita Fortum katsoo Fortumina tai jollain sopivalla yhteistyöasetelmalla. Meillä on merkittävää kokemusta isojenkin kaupunkien - kuten Tukholman - lämpöratkaisujen hoitamisesta. Pietarin kaupunki on voimakkaassa kasvuvaiheessa ja voi syntyä alueellinen ratkaisu, jossa Fortum on suoraan mukana, visioi Kuula.

Nykyisten energioiden jaossa syntyvät jakeluyhtiöt eivät houkuta Fortumia yhtä paljon kuin tuotanto. Nykyiset asemansa jakeluyhtiöissäkin Fortum haluaa pitää, mutta lisää jakelua se tuskin havittelee.

Käyttö- ja kunnossapitopalvelujaan Fortum kuitenkin kauppaa mielellään Venäjällekin. Tässä auttaa esimerkiksi se, että olosuhteet Venäjällä ovat melko samankaltaiset kuin Pohjolassa. Yhteistä on esimerkiksi yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon iso osuus tuotannosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    8. 8

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää