Valikko

Sijoittajien rohkeus nostaa osakkeita

Maailman pörsseissä purjehditaan vahvassa myötätuulessa. Sijoittajien halu ottaa riskejä on kasvanut ja rahaa on virrannut osakemarkkinoille.

Tämä vuosi on ollut sijoittajille tuottoisa kaikilla suurilla osakemarkkinoilla. Kehittyvillä markkinoilla nousu on ollut suorastaan raju. Usko maailmantalouden kasvuun ja matala korkotaso ovat suosineet osakkeita.

Suomalaisia osakkeita mittaava OMX Helsinki -indeksi puhkaisi tiistaina 8000 pisteen rajan ensimmäisen kerran vuoden 2002 jälkeen. Tässä indeksissä Nokian painoarvo on 38 prosenttia.

OMX Helsinki Capped -indeksissä yhden liikkeeseenlaskijan painoarvo on rajattu enimmillään kymmeneen prosenttiin.

Se hipoo jo vuoden 2000 syksyn tasoa.

Japanilaisetkin osakkeet ovat intoutuneet nousuun valoisampien kasvunäkymien vuoksi, Nikkei 225 -indeksi rikkoi 15000 pisteen rajan. Näin korkealla se oli viimeksi vuonna 2000.

- Vielä puoli vuotta sitten sijoittajat suosivat turvallisina pidettyjä elintarvike- ja yhdyskuntapalveluyhtiöitä. Viime aikoina sijoittajat ovat painottaneet selvästi enemmän riskipitoisempia aloja kuten teknologiaa, sanoo Varainhallinta Tresorin sijoituspäällikkö Petri Ukkola.

- Tämä on tapahtunut sekä Euroopassa että Japanissa.

Osakkeilla on vielä nousuvaraa pitkään jatkuneesta nousujaksosta huolimatta, Ukkola uskoo. Näkemystään hän perustelee matalalla korkotasolla.

Yhdysvaltain keskuspankin kehittämä osakkeiden arvostustason mittari vertaa osakkeiden tulosennusteita pitkään korkoon. Arvostusmittari tunnetaan "Fedin mallina".

- Lokakuussa sijoittajat olivat huolissaan nousevasta korkotasosta. Jotta osakkeiden arvostustaso Fedin mallin mukaan olisi kohdallaan, pitäisi pitkien korkojen lähes kaksinkertaistua.

Osakkeiden arvostustaso on siis joko poikkeuksellisen alhainen, tai sitten Fedin malli ei toimi kun korkotaso on hyvin matala, Ukkola pohtii.

asiantuntijoiden mielestä Fedin malli ei ole luotettava korkotason ollessa poikkeuksellisen matala.

- Korkojen vuoksi sijoittajien on turha hermoilla. Pitkissä koroissa ei ole tapahtunut merkittävää liikettä. Sieltä tuskin tulee osakemarkkinoiden laskua laukaisevaa tekijää.

Ukkolan mielestä markkinoilla on nyt niin vahva imu, että merkittävää notkahdusta tuskin tulee lähikuukausina.

Osakemarkkinoilla vallitsee siinä mielessä poikkeuksellinen tilanne, että suomalaiset osakkeet vaikuttavat kalliimmilta kuin eurooppalaiset osakkeet keskimäärin.

Suomalaisten osakkeiden voittokerroin, p/e-luku, tulosennusteilla laskettuna on noin 16. Eurooppalaisia osakkeita mittaavan Stoxx 600 -indeksin vastaava luku on noin 14.

- Olemme painottaneet eurooppalaisia osakkeita suomalaisten kustannuksella.

Eurooppalaiset yhtiöt ovat määrätietoisesti tehostaneet toimintaansa. Nyt on herännyt toivo euroalueen talouskasvun piristymisestä. Kasvun herääminen vahvistaisi euro-osakkeiden hyviä näkymiä entisestään.

Suomalaisista osakkeista metsäyhtiöt ovat kehittyneet tänä vuonna selvästi keskimääräistä heikommin. Koska nämä yhtiöt ovat markkinoita mittaavissa indekseissä painavia, voivat ne herätessään nostaa indeksejä reippaasti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    4. 4

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      Näkökulma: Italian uhkapeli voi sytyttää uuden eurokriisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää