Mallaskoski tuplasi tuotantonsa



Pohjalaispanimo Mallaskosken tuotanto on kasvanut kuluvana vuonna vauhdikkaasti. Oluen osalta kasvu on lähes tuplaantunut edellisvuodesta, ja yhtiö kertookin ylittävänsä pienpanimoille merkittävän 200 000 litran rajan. Se on samalla Mallaskosken kaikkien aikojen ennätys.

Siidereissä ja long drink -juomissa tuotantomäärät ovat kasvaneet runsaan neljänneksen.

Yhtiö odottaa kasvua myös ensi vuodelta ja suunnittelee parhaillaan uusia tuotantoinvestointeja. Niiden rahoittamiseksi se aikoo laajentaa omistuspohjaansa, ja yhtiö etsii parhaillaan alasta kiinnostuneita osakasehdokkaita.

Seinäjoella toimiva Mallaskoski on perustettu vuonna 1997. Sen tuotemerkkejä ovat Kuohu-oluet, Makia ja Komia sekä Twist -siiderit ja Häjy-lonkero. Lisäksi Mallaskoski valmistaa siideriä kaupan omilla tuotemerkeillä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump käy kalliiksi USA:n matkailualalle – syöksyä jopa 58 %

    2. 2

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    5. 5

      Ekonomisti: Nyt uskotaan liikaa yksiöiden vetovoimaan – ”Yleensä paikalliset kuplat puhkeavat”

    6. 6

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    7. 7

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    8. 8

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    9. 9

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    10. 10

      Postin liiketulos heikkeni – ”Haemme uutta kasvua elintarvikkeiden kuljetuksesta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    7. 7

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    8. 8

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    9. 9

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    10. 10

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    11. Näytä lisää