Tietoenator ja Esy perustavat yhteisyrityksen

Tietoenator ja työeläkealan tietotekniikkayhtiö Esy ovat sopineet yhteistyöstä, jolla on tarkoitus luoda laaja teknologia- ja osaamispohja. Uuden yhtiön nimeksi tulee Tietoenator Esy.
Tietoenator saa 80 prosenttia yhtiön osakekannasta, mutta määräysvalta säilyy yhtiön nykyisellä omistajakunnalla. Järjestely tulee voimaan ensi vuoden alussa. Toimitusjohtajaksi nimitetään Aaro Mutikainen Tietoenatorista. Esyn toimitusjohtaja Jorma Nikunen jää eläkkeelle.

–Esyn kehittäminen vaatii voimakkaan teknologiaosaajan mukaantuloa Esyn asiakkaiden vaativien hankkeiden toteuttamiseksi. Tällä järjestelyllä turvataan Esyn asiakkaiden laadukkaat systeemipalvelut pitkälle tulevaisuuteen, toteaa Esyn hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kohonen tiedotteessa.

Yhtiössä työskentelee reilut 180 henkeä ja sen tämän vuoden liikevaihdoksi arvioidaan noin 22 miljoonaa euroa. Tuloksen arvioidaan olevan ensi vuonna voitollinen.

Tietoenatorin lisäksi muita omistajia ovat työeläkevakuuttaja Varma 14,4 prosentin osuudella, Eläke-Fennia 4 prosentin osuudella ja Veritas 1,4 prosentin osuudella. Henki-Sammolla on 0,2 prosentin osuus.

Äänistä Tietoenatorilla on 34 prosenttia ja Varmalla 50,1 prosenttia. Eläke-Fennian ääniosuus on 10,9 prosenttia ja Veritaksen 4,2 prosenttia. Henki-Sammon osuus on 0,8 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää