Valikko

Pienet kauppakeskukset rusentuvat isojen alle



Pitäisi olla kuulemma jouluviikon kiivain myyntipäivä, mutta Gallerian kauppakeskuksessa Espoossa tulee perjantaina vastaan tyhjää.

Toisen kerroksen liiketilat ammottavat autioina.

Seppälä jätti Gallerian muutama kuukausi sitten ja muutti tien toiselle puolelle uutuuttaan kimaltelevaan kauppakeskus Selloon.

Samalla ovenavauksella lähtivät Nordea ja Tapiola. Pahin isku oli se, kun vielä Postikin vaihtoi maisemat Selloon.

- Näiden liikkeiden lähtö vei satoja asiakkaita per päivä, kauppakeskusjohtaja Pertti Myllymäki summaa Sellon vaikutusta.

Kaupan liitto kertoi torstaina taas kerran joulukaupan komeista kasvuluvuista. Liitto arveli, että kaupan myynti kasvaa tänä jouluna viisi prosenttia.

Kaikilla ei kasva.

- Kyllä Sello on asiakkaita vienyt, ei sitä vastaan voi hullukaan väittää, Gallerian toimistopäällikkö Ilkka Suutala sanoo.

Ei taida telkkäkään lähteä pöntöstä yhtä vauhdilla kuin asiakkaat ovat kaikonneet Galleriasta.

Tavallisena viikkona kauppakeskuksessa on piipahtanut noin 40 000 ihmistä. Syyskuun puolivälin jälkeen, Sellon auettua määrä romahti 25 000:een.

- Nyt ollaan jossain 30 000:n huitteilla. Osa on palannut vanhoihin ostotottumuksiinsa. Ihmiset ovat siinä suhteessa aika konservatiivisia, kauppakeskusjohtaja Myllymäki kertoo.

Galleria ei ole ensimmäinen keskus, jota kaupan murros kolhii. Samalla tavalla kärsi joskus Itäkeskuksen varjoon jäänyt kauppakeskus Puhos.

Vantaalla Myyrmanni söi aluksi naapurinsa Isomyyrin asiakkaat, ja Espoossa kauppakeskus Lippulaiva vei ihmiset Ulappatorilta.

Kymmenen vuotta sitten iso ja vetovoimainen Myyrmanni joutuu sekin nyt tosissaan kamppailemaan elämästään. Sello imee ihmisiä myös Vantaalta.

Toinen iso haaste Myyrmannille on Kehätien varressa lihonut Jumbo.

- Ovathan ne kasvua leikanneet Myyrmannilta, mutta samalla on ollut vaikea talvi. Urheilu- ja vaatekauppa ei ole sujunut vanhaan malliin, Myyrmannin kauppakeskusjohtaja Olli Lehtoaro sanoo.

Hän laskee, että Myyrmannin joulumyynti jää viime vuodesta muutaman prosentin, "koko syksy ehkä viisi".

Lehtoaro ei ole silti huolissaan. Myyrmanni on nyt entistä myyrmäkeläisempi paikka.

- Sellon ja Jumbon takia meidän vaikutus on puristunut pikkuisen pienemmäksi, mutta palvelee entistä paremmin tätä aluetta, hän sanoo.

Entä mikä pelastaisi Gallerian Espoossa? Ehkä Tarjoustalo tai Tokmanni.

- Profiloituminen edulliseksi lähikauppakeskukseksi. Meillä vuokrataso on ihan eri kuin Sellossa, kauppakeskusjohtaja sanoo.

Galleria on sitä paitsi sopivasti ihmisten matkalla töistä kotiin, Myllymäki perustelee. Suurin osa leppävaaralaisista asuu edelleen Ison Tien eli vanhan Turuntien Gallerian puolella.

Myllymäki tietää, että tämä voi kuulostaa sinisilmäiseltä, mutta Sellon tulo naapuriin saattoi olla myös hyvä asia.

- Ennen sitä Leppävaarasta valui ostovoimaa Tapiolaan, koska ajateltiin, ettei täällä ole tarpeeksi tarjontaa. Selloa täydentävillä toimijoilla voimme olla jopa alkuperäistä paremmissa asiakasvirroissa.

Sellon tai Jumbon todellinen vetovoima punnitaan vasta ensi vuoden puolella. Kauppakeskuksen alku on usein kuherruskuukautta, Myllymäki yleistää.

Ensi vuoden alku kertoo, kuinka moni jää pysyvästi Sellon asiakkaaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää