Pizzakeisari Grönblom osti tonnikalatoimittajansa

Kotipizza-ketjun omistava R.Grönblom International -konserni on ostanut 90 prosenttia suomalaisen hankinta-, logistiikka- ja valikoimapalveluja toimittavan Helsinki Foodstockin osakekannasta. Loput 10 prosenttia Foodstockin osakkeista jää toimivalle johdolle.

Kaupalla haetaan tehoja Kotipizza-ketjun raaka-aineiden hankintaan, varastointiin sekä jakeluun jakelukeskuksista konserniyhtiölle ja ketjun toimipisteisiin, joissa Foodstock on jo muutaman vuoden ajan ollut yhteistyökumppani. Tällä hetkellä se huolehtii osittain myös Kotipizzan Pietarin myymälän logistiikasta.

R. Grönblom Internationalin hallituksen puheenjohtajan Rabbe Grönblomin mukaan osakkeiden hankinta tukee myös pizzaketjun kansainvälistymistä.

. - Yhteistyöstä on tullut jo tähän mennessä selvää kustannussäästöä. Foodstock seuraa raaka-aineiden, kuten ananaksen tai tonnikalan, maailmanmarkkinahintoja sekä tekee jakelusopimukset ja varmistaa siten logistiikan, toteaa Grönblom.

.Foodstockin asiakaskuntaan kuuluu Kotipizzan lisäksi muitakin hotelli- ja ravintola-alan sekä päivittäistavarakaupan yrityksiä. Sen liikevaihto vuonna 2004 oli 15,6 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    3. 3

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    4. 4

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    5. 5

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    6. 6

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    9. 9

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    10. 10

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    7. 7

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    8. 8

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää