Samsung hakkaa Nokian ja Sonyn markkina-arvot

Eteläkorealainen elektroniikkajätti Samsung Electronics Co. ylitti tiistaina sadan miljardin dollarin rajapyykin pörssiarvolla mitattuna. Muun muassa matkapuhelimia, televisioita ja muistisiruja valmistava Samsung on ohittanut Nokian ja Sonyn ja nyt yhtiön markkina-arvo kipuaa kohti Vodafonen luokkaa.
Samsung on vakuuttanut sijoittajat ennen kaikkea aggressiivisella investointiohjelmallaan. Yhtiö avasi muun muassa uuden lcd-tehtaansa vuoden alussa nelisen kuukautta etuajassa. Niinpä Samsungin osakkeen kurssi kiipesi 4,5 prosenttia 695 000 woniin Soulin pörssissä tiistaina.

Eilisen päätöskurssin arvolla Samsungin markkina-arvoksi saadaan 102 biljoonaa wonia eli 102 miljardia dollaria, Bloomberg kirjoittaa. Vuonna 1969 perustettu Samsung on vasta neljäs näin suuri aasialaisyritys.

Samsungin perustajan pojanpoika, hallituksen nykyinen puheenjohtaja Lee Kun Hee aikoo jatkaa isoisän hyväksi osoittamaa tietä: strategiaan kuuluu kasvu investointien avulla kaikilla toimialoilla muistisiruista televisioihin. Tavoitteena on kaksinkertaistaa myynti ja olla maailman ykkönen 20 tuotteessa vuoteen 2010 mennessä.

Eräs Bloombergin haastattelemista analyytikoista pitää Samsungia vaikeasti ohitettavana yhtiönä lähitulevaisuudessa. Samsungin todellinen haaste piileekin siinä, että yhtiö onnistuu säilyttämään ansioidensa ja myyntinsä kasvun nyt saavutetulla korkealla tasolla.

Viime vuonna Samsungin osakkeen kurssi kohosi peräti 46 prosenttia. Kurssi on ollut ylämäessä neljänä vuotena viimeksi kuluneista viidestä. Samaan aikaan suwonilaisyhtiön kurssi on peitonnut kaikki muut Etelä-Korean ja Aasian pörssimittarit ja -indeksit.

Aasian neljän suuren joukossa

Toki Samsungilla on vielä matkaa maailman suurimnmaksi yhtiöksi. Titteliä pitää hallussaan amerikkalainen General Electric, jonka markkina-arvo on 374 miljardia dollaria. Brittiläisen mobiilioperaattori Vodafonen arvoksi lasketaan 137 miljardia dollaria.

Iso on myös tilaajamäärillä mitattuna maailman suurin mobiilioperaattori, kiinalainen China Mobile (Hong Kong) Ltd., jonka pörssiarvo on 97 miljardia dollaria. China Mobile onkin kohonnut Samsungin jälkeen Aasian toiseksi suurimmaksi tekno-osakkeeksi.

Aasian aateliin noussut Samsung painii erittäin kovassa sarjassa; suurempia yhtiöitä ovat ainoastaan Toyota Motor Corp., PetroChina Co. ja Mitsubishi UFJ Financial Corp.

Analyytikot povaavat osakkeelle nousua

Vaikka Samsungin tavoitteet ovat kovat, ovat ne myös realistiset. Tämä näkyy osakkeen hinnassa, jolle pankkiirit ennustavat nousujohteista jatkoa.

Samsungin osakkeen hinta on nyt 12-kertainen vuoden 2006 tulosarvioon verrattuna. Kilpailijoiden kuten Intelin ja Nokian osakkeilla suhde on 16- ja 17-kertainen, Thomson Call arvioi ja jatkaa, että ei ole mitään syytä, miksi Samsungin osakkeita pitäisi myydä kilpailijoita alemmalla hinnalla.

Soulilainen investointipankki Daewoo Securities ennustaa Samsungin osakkeen kohoavan jopa 840 000 woniin seuraavien kuuden kuukauden aikana.

- Tämäkin hinta olisi vasta 15 kertaa yhtiön arvioitua tulosta suurempi, analyytikko Chung Chang Won muistuttaa.

Daewoolla on optimistisin näkemys kaikista Bloombergin haastettelemista 26 investointipankista.

Kyynärpäätaktiikka pitää kutinsa

Joka tapauksessa Samsung on hyvillä tuotteilla ja onnistuneella kyynärpäätaktiikalla sysinyt syrjään kilpailijoitaan esimerkiksi matkapuhelinalalla.

Kun yhtiö aloitti kännyköiden viennnin vuonna 1997, se oli kaukana Ericssonin ja Siemensin kaltaisten yhtiöiden perässä. Nyt Samsung on maailman kännykkäkolmonen, jonka edellä ovat enää Nokia ja Motorola. Sittemmin Ericsson on liittoutunut Sonyn kanssa ja Siemens luopunut kännyköistään taiwanilaisen Benqin eduksi.

Tällä vuosituhannella esimerkiksi Nokian markkina-arvo on kulkenut päinvastaiseen suuntaan kuin korelaisyhtiöllä. Vuonna 2000 Nokian arvoksi laskettiin 300 miljardia dollaria, nyt enää 83 miljardia dollaria.

Bloombergin haastattelemien analyytikoiden mielestä Nokia joutui viime vuonna taipumaan Samsungin edessä varsinkin siksi, ettei espoolaisyhtiö kyennyt ajoissa vastaamaan korealaisten simpukkamallien ja kamerakännyköiden haasteisiin.

Amerikkalaisen Motorolan pörssiarvo on nykyään 58 miljardia dollaria. Samsungin alapuolelle maailman toiseksi suurin kännykkäyhtiö putosi markkina-arvolla mitattuna jo joulukuussa 2001.

Kovan kohtalon on kokenut myös japanilaisjätti Sony, jonka pörssiarvo on vuoden 2000 lopun 107 miljardista dollarista huvennut alle puoleen Samsungin nykyisestä arvosta. Sony palkkasi pelastusoperaation johtajaksi Howard Stringerin, josta tuli yksi harvoista japanilaisen suuryhtiön länsimaisista pääjohtajista.



Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    8. 8

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    9. 9

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    10. 10

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää