Valikko

Koulutusyhtiöt FCS Partners ja Sovelto yhdistyvät

Koulutusyhtiöt FCS Partners Oyj ja Sovelto Oy yhdistyvät omien sanojensa mukaan Suomen suurimmaksi ict-koulutusyritykseksi. Kauppa toteutetaan osakevaihtona, eivätkä yhtiöt julkista kauppahintaa. Yhdistyneen yhtiön liikevaihto on tänä vuonna noin 6,3 miljoonaa euroa. Uuden yhtiön toimitusjohtajana toimii FCS:n toimitusjohtaja Sanna Varpukari-Anttila.
Uuden yrityksen palveluksessa on 62 henkilöä, ja koko nykyinen henkilöstö jatkaa sen palveluksessa vanhoina työntekijöinä. Yhdistyminen toteutaan tammi-helmikuun aikana ja tavoitteena on kaikkien toimintojen integrointi syksyyn mennessä.

Koulutusyhtiö Tieturin Suomen liikevaihto oli vuonna 2004 10,8 miljoonaa euroa, ja sen hankkima ruotsalainen Informator mukaan luettuna liikevaihto on nyt noin 19 miljoonaa euroa.

Yhtiöt keskittävät kaikki koulutuksensa yhteen tammikuun 16. päivän jälkeen. Infra-koulutukset pidetään lähinnä Helsingin Ruoholahdessa, nykyisissä Sovelton tiloissa.

Sovelluskehityksen sekä sovellusten käytön koulutukset järjestetään Pasilassa nykyisissä FCS Partnersin tiloissa. Oppilaspaikkoja on yhteensä 350 ja valtaosa niistä sijoittuu Helsinkiin.

"Luonteva askel"

Varpukari-Anttilan mukaan yhdistyminen on luonteva askel strategialtaan samantyyppisten organisaatioiden kehityskaaressa. Molemmat yritykset ovat it-koulutuksen konkareiden perustamia.

- Markkinatilanne oli suotuisa yritysjärjestelyn toteuttamiselle juuri nyt, hän perustelee. Varpukari-Anttila uskoo yhdistymisen tuovan merkittäviä synergiaetuja, ja tulevien teknologioiden ja tuotteiden ennakointi- ja tuotekehitysmahdollisuudet paranevat.

Sovelton toimitusjohtajan ja yhdistyvän yrityksen johtajan Jussi Katajarinteen mukaan yrityksissä ollaan motivoituneita työskentelemään uudessa yrityksessä.

Hän arvelee, että synergia ja markkina-asema tarjoavat potentiaalia tehdä asiat paremmin. Esimerkiksi asiakkaat voivat osallistua enemmän koulutustuotteiden tuotekehitystyöhön.

Johtajat korostavat, että tavoitteena on hierarkioiden pito mahdollisimman matalina niin, että kaikkien on toimittava asiakasrajapinnassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää